Tag Archives: kaatuminen

Liikuntaharjoittelu on olennaisinta kaatumisten ehkäisyssä

Posted on by
2

Kaatumisten ehkäisystä on ilmaantunut laaja katsaus artikkeli (1), jossa todetaan, että liikuntaharjoittelu on olennaisin komponentti kaatumisten ehkäisyssä. Riskiä voidaan edelleen vähentää laaja-alaisella yksilöllisellä arvioinnilla, jossa tarkistetaan lääkitys, ravitsemus, kodin teknisetominaisuudet kuin sosiaaliset verkostotkin. Kaatumisriskiä voi helposti arvioida itse lyhyellä kaatumisriskin arviointi lomakkeella.

Lähteet:

  1. Tricco AC, Thomas SM, Veroniki AA, Hamid JS, Cogo E, Strifler L, Khan PA,
    Robson R, Sibley KM, MacDonald H, Riva JJ, Thavorn K, Wilson C, Holroyd-Leduc J,
    Kerr GD, Feldman F, Majumdar SR, Jaglal SB, Hui W, Straus SE. Comparisons of
    Interventions for Preventing Falls in Older Adults: A Systematic Review and
    Meta-analysis. JAMA. 2017 Nov 7;318(17):1687-1699.

Osteoporoosi – toimitakyvyn ja elämälaadun uhka

Posted on by
1

Osteoporoosista puhutaan silloin, kun kyseessä on jo selvä luuntiheyden heikkeneminen ja näin ollen murtumariskin kasvaminen. Osteopenia on tästä lievempi muoto. Osteoporoosi on merkittävä geriatrinen sairaus, koska se aiheuttaa elämänlaadun ja toimintakyvyn laskua (1) ja sairastuttaa nimen omaan ikääntyviä ihmisiä (2). On myös arveltu, että osteoporoosi liittyy muiden sairauksien osalta huonompaan ennusteeseen (3). Näiden seikkojen vuoksi osteoporoosi tulee tunnistaa ja hoitaa tehokkaasti. Tavoitteena ovat mahdollisimman pitkään kestävä omatoimisuus ja toimintakyky sekä korkea elämänlaatu.

Taustatekijät

Osteoporoosi on luuston aineenvaihduntasairaus. Luu ei suinkaan ole vain passiivinen tukiranka vaan alati uudistuva ja fyysiseen ympäristöön mukautuva elin. Luuston merkittäviä kovuutta tuovia komponentteja ovat erilaiset kalsiumsuolat. Kalsiumioni eli vapaa kalsium on myös elimistössä erittäin tärkeä sekä solun sisäisten, että solun ulkoisten toimintojen välittäjäaine. Ilman sitä, ei lihakset supistu tai hermot välitä tietoa. Tämän pitoisuutta säädelläänkin monella tapaa. Vapaan kalsiumin pitoisuus veressä pysyy hyvin tarkasti tietyssä vaihteluvälissä lähes riippumatta ravitsemuksen kalsiumin määrästä. Säätelyyn osallistuvat parathormoni (PTH) ja D- vitamiini. PTH erittyy lisäkilpirauhasista, joita ihmisellä on 4 kappaletta. Kaksi sekä oikeassa, että vasemmassa kilpirauhasen lohkossa. PTH lisää luuta hajottavien solujen toimintaa, nostaen näin veren kalsium pitoisuutta. Sen lisäksi se lisää munuaisissa kalsiumin takaisin imeytymistä eli vähentää kalsiumin eritystä virtsaan. Kolmas, joskin epäsuora tapa, välittyy myös munuaisten kautta. Munuaiset muuttavat D vitamiinin aktiiviseen muotoon, jonka ansiosta kalsium imeytyy suolistosta tehokkaammin. PTH tehostaa tätä munuaisten D vitamiinin aktivaatiota. Näin D vitamiini linkittyy PTH:n kanssa kalsium aineenvaihduntaan ja myös luustoon käytettävissä olevaan kalsiumiin. Nimittäin suurentunut veren kalsiumioni määrä sidotaan taas luustoon luuta muodostavien solujen toimesta. (4)

Riskitekijät

Riskitekijät jakautuvat sellaisiin, joihin ei voi vaikuttaa (mm. aiempi murtuma, ikä, sukupuoli, perintötekijät) sekä niihin, joihin voi vaikuttaa (tupakointi, alkoholin suurkulutus, vähäinen liikunta, kalsiumin vähäinen saanti ruoasta, alhainen ruumiinpaino). Lisäksi moni lääkitys vaikuttaa luuntiheyteen. Näitä ovat muunmuassa kortisoni, epilepsialääkeet, liiallinen kilpirauhashormonin käyttö, epätarkoituksenmukainen vatsansuojalääkkeiden käyttö. Luuntiheyteen, joko suoraan tai välilillisesti vaikuttavia sairauksia ovat liiallinen kortisolin tuotanto, kilpirauhasen liikatoiminta, lisäkilpirauhasen liikatoiminta, maksakirroosi, sukupuolihormonivajaus (sekä miehillä, että naisilla), vatsan alueen leikkaukset ja suolistosairaudet, jotka vaikuttavat kalsiumin imeytymiseen sekä pahanlaatuiset veritaudit (myelooma, lymfooma, leukemia), että laajasti levinneet muut pahanlaatuiset syövät. (5)

Tunnistaminen

Osteoporoosi on usein täysin oireeton ja etenee, kunnes tapahtuu ensimmäinen murtuma. Mikäli tämä ei aiheuta selvää toiminnan vajautta, voi se jopa jäädä huomaamatta. Syvä eteen taivutus, yskäisy, raskaan esineen nostaminen tai varsin viattoman oloinen kaatuminen saattavat johtaa epätavallisesti kipeytyneeseen selkään, joka kuitenkin pitkähkön ajan kuluessa paranee itsestään. Taustalla voi olla osteoporoosin heikentämän nikaman murtuma. Silloin, kun murtuma tapahtuu esim. ranteessa tai lonkassa ja näin johtaa selvään toimintavajaukseen, havaitaan se yleensä heti.

Osteoporoosin seulomiseksi on kehitetty Suomessa ultraääntä käyttävä menetelmä (Bindex®), jolla on todettu olevan varsin hyvä korrelaatio perinteisen DXA mittauksen kanssa (6-7). Menetelmää ei kuitenkaan ole vielä verrattu riittävän laajoissa tutkimuksissa perinteiseen DXA mittaukseen, joten kirjoittajan näkemyksen mukaan pelkästään tämän menetelmän perusteella ei ole syytä toistaiseksi asettaa osteoporoosin diagnoosia eikä tehdä lääkitys päätöksiä. Koska menetelmä on kuitenkin edullinen ja haitaton, voidaan sitä hyvin käyttää osteoporoosin seulontaan.

Ainoa luotettava tapa diagnosoida osteoporoosi, on kaksienergiainen luuntiheysmittaus (DXA). Mittaus tehdään sekä lannerangasta, että reisiluunyläosasta. Jossain tilanteissa mittauksia tehdään myös kädestä. DXA mittauksen tulokset ilmoitetaan niin sanottuina T-scorena. Luku ilmoittaa kuinka kaukana tutkittavan luuntiheys on suhteessa aikuisen keskimääräiseen luun huippu tiheyteen. Normaalina pidetään, kun arvo on pienentynyt korkeintaan yhden keskihajonnan verran (-1SD; T-score ≥ -1). Osteopeniasta puhutaan, kun luuntiheys on vähentynyt yhdestä kahteen ja puoleen keskihajontaa (-1 – -2.5SD; -2.5 < T-score < -1). Osteoporoosiin tarvitaan alle kahden ja puolen keskihajonnan muutos (-2.5SD; T-score ≤ -2.5). Monimutkainen asia on hyvin selitetty THL:n osteoporoosi julkaisussa sivulla 4.

Toinen tapa tunnistaa kohonnut murtuma riski on FRAX mittarin käyttö. Lyhenne on mukailtu englannin kielisistä sanoista fracture risk assesment tool. Se kertoo todennäköisyyden saada osteoporoottinen luunmurtuma seuraavan 10 vuoden aikana. Riski on jaettu kolmeen luokkaan. Korkeimmassa riskiluokassa olevien potilaiden hoito katsotaan aiheelliseksi ilman luuntiheysmittausta. Keskisuuressa riskissä suositellaan ensin luuntiheyden mittausta ja vasta sitten hoitoa, mikäli luuntiheys on alentunut. Matalimmassa riskiluokassa pärjätään riskitekijöiden hoidolla. On huomattava, että normaali luuntiheys ei tarkoita, etteikö murtumaa voisi tulla. Sen riski vain ei ole suurentunut alentuneen luuntiheyden vuoksi (vaikkakin voi olla suurentunut esimerkiksi riskialttiin harrastuksen takia).

Hoito

Osteoporoosin, kuten käytännössä kaikkien merkittävien pitkäaikaissairauksien hoito, on jossain määrin myöhässä, kun tauti todetaan. Tällä haluan alleviivata sitä yksinkertaista seikkaa, että oman edun tavoittelun nimissä riskitekijöihin kannattaa vaikuttaa ennen taudin puhkeamista. Tärkeimpiä ennaltaehkäisykeinoja osteoporoosiriskin vähentämisessä ovat riittävä liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Näiden lisäksi ravitsemuksesta tulee saada riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Suomessa jälkimmäinen tarkoittaa D-vitamiini lisää 20μg päivittäin vuoden ympäri. Kalsiumin suomalaiset pääsääntöisesti saavat hyvin ravitsemuksen kautta. Kalsiumin lisäannosteluun liittyy merkittäviä haittavaikutuksia (vatsavaivoja, munuaiskiviä sekä lisääntynyt sydän- ja aivoinfarkti riski), joten sitä on syytä määrätä vain erityisissä tilanteissa (8).

Mitä liikuntaa sitten pitäisi harrastaa? Luuterveyden kannalta olennaista on harrastaa liikuntaa, jota tehdään painovoimaa vastaan (kävely, juoksu, hyppely) ja siinä on tärähdyksiä sekä lihasvoima harjoitteita (9). Tällaisella saadaan luun uudismuodostus käyntiin. Kun liikunta yhdistetään luun hajoamista hidastavaan lääkitykseen, saadaan parhaat tulokset (10). Tämä ei ole yllättävää, sillä liikunta tehostaa luun muodostusta ja lääkityksellä vähennetään luun hajoamista.

Lääkehoito on aina aiheellinen, kun taustalla on pieni energiainen lonkka- tai nikama murtuma. Tässä yhteydessä ”pieni energia” tarkoittaa mitä tahansa kaatumista samalla tasolla. Myös silloin, kun luuntiheysmittauksessa todetaan osteoporoosi, on lääkehoito aiheellinen. Muissa tapauksissa lääkehoidon päätöksen tueksi voidaan tehdä paitsi luuntiheysmittaus, mutta myös yllä mainittu FRAX -pisteytys. (2)

Lääkehoito aloitetaan tyypillisesti luunhajoamista vähentävällä lääkityksellä. Ensilinjan lääkevalinta onkin yleensä suun kautta otettava bisfosfonaatti. Mikäli tällaisella ei saavuteta riittävää tehoa esim. imeytymisvaikeuden vuoksi, voidaan harkita suoneen annettavaa bisfofonaattia (tsolendronaatti, Aclasta®). Suunkautta otettavien bisfosfonaattien kanssa täytyy juoda runsaasti (1-2 lasia) vettä ja olla pysty asennossa 30min ajan lääkkeen oton jälkeen. Lääkkeisiin liittyy ruokatorven syöpymän riski, mikäli näin ei toimita. Kun bisfosfonaateilla ei saada riittävää tehoa tai ne ovat vasta-aiheisia, on vaihtoehtona strontiumranelaatti (Protelos®). Lääkkeeseen liittyy merkittäviä haittavaikutuksia ja ne tulee olla hyvin hallinnassa ennen määräämistä. Denosumabi (Prolia®) luokitellaan myös luunhajoamista vähentäväksi lääkkeeksi. Se on osteopooroosilääkkeistä uusin, jonka toiminta perustuu osteoklastien (luuta hajottavat solut) muodostumisen estoon. (2)

Luun muodostusta tehostavia lääkkeitä liikunnan ja D vitamiinin ohella ovat teriparatidi (Forsteo®) ja naisilla hormonikorvaushoidot. Teriparatidi on PTH -hormonin aktiivinen osa, joka lisää osteoblastien (luutamuodostavien solujen) toimintaa. Sen aikana tulee huolehtia riittävästä kalsiumin ja D vitamiinin saannista. Teriparatidi pistetään kerran vuorokaudessa kahden vuoden ajan. Hoitojaksoa ei saa uusia, mutta muita osteoporoosihoitoja voidaan antaa. Kyseessä on ns. toisen linjan hoito eli käytetään silloin, kuin muilla keinoin ei ole saavutettu riittävää tehoa. (2)

Lopuksi

Luuterveyden kulmakiviä ovat riskitekijöiden poisto, hyvä ravitsemus, riittävä D vitamiini ja liikunta sekä tarvittaessa lääkehoito. Näillä pyritään vahvistamaan luuta. Näiden lisäksi tärkeää on myös ehkäistä kaatumisia ja tästä aiheesta onkin jo aiempi artikkeli.

Lähteet:

  1. Jürisson M, Pisarev H, Kanis J, Borgström F, Svedbom A, Kallikorm R, Lember M, Uusküla A. Quality of life, resource use, and costs related to hip fracture in Estonia. Osteoporos Int. 2016 Feb 23. [Epub ahead of print]
  2. Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. 2014.
  3. Yamamoto LA, DiBonaventura M, Kawaguchi I. The association between osteoporosis and patient outcomes in Japan. J Med Econ. 2016 Mar 16:1-8. [Epub ahead of print]
  4. Stewart A. Andreoli & Carpenter’s Cecil Essentials of Medicine. 8th ed. Philadelphia: Saunders Elsevier. c2010. Chapter 73, Normal Physiology of Bone and Mineral Homeostasis; p. 772-782.
  5. Greenspan S. Andreoli & Carpenter’s Cecil Essentials of Medicine. 8th ed. Philadelphia: Saunders Elsevier. c2010. Chapter 76, Osteoporosis; p. 772-810.
  6. Karjalainen JP, Riekkinen O, Töyräs J, Jurvelin JS, Kröger H. New method for point-of-care osteoporosis screening and diagnostics. Osteoporos Int. 2016 Mar;27(3):971-7.
  7. Schousboe JT, Riekkinen O, Karjalainen J. Prediction of hip osteoporosis by DXA using a novel pulse-echo ultrasound device. Osteoporos Int. 2017 Jan;28(1):85-93.
  8. Reid IR, Bristow SM, Bolland MJ. Calcium supplements: benefits and risks. J Intern Med. 2015 Oct;278(4):354-68.
  9. Zhao R, Zhao M, Xu Z. The effects of differing resistance training modes on the preservation of bone mineral density in postmenopausal women: a meta-analysis. Osteoporos Int. 2015 May;26(5):1605-18.
  10. Zhao R, Xu Z, Zhao M. Antiresorptive agents increase the effects of exercise on preventing postmenopausal bone loss in women: a meta-analysis. PLoS One. 2015 Jan 23;10(1):e0116729.

Ikäihmisten kaatumisten riskitekijät, riskin arviointi sekä ehkäisy

Posted on by
1

Kaatumistapaturmat ovat ikääntyvillä valitettavan yleisiä ja aiheuttavat merkittävää sairastavuutta ja jopa kuolevuutta. Ne ovat tärkein syy vakaviin aivovammoihin ja luunmurtumiin ohittaen tärkeydessään jopa auto-onnettomuudet (1). Suomessa yli 65 vuotiailla kaatumiset ovat kuudenneksi yleisin kuolinsyy ja tärkein syy kuolemaan johtavissa vammautumisissa (2). Fyysisten vammojen lisäksi kaatumiset ja itseasiassa jo kaatumisriskin lisääntyminen aiheuttavat merkittävää elämänlaadun heikentymistä, jonka taustalta löytyivät lisääntyneet kivut, alentunut toimintakyky, alavireinen mieliala (3) ja käsitys omista kyvyistä (4). On itseasiassa huomattu, että elämänlaadulliset tekijät ovat usein laskeneet jopa vuosia ennen ensimmäistä kaatumista (5). Yhdysvalloissa on arvioitu yksittäisen sairaalahoitoon johtaneen kaatumisen kustannuksiksi keskimäärin 20 000 dollaria. Eivätkä kustannukset Suomen oloissa ole juuri halvempia. Erään arvion mukaan lonkkamurtuman kustannukset Suomessa ovat noin 18 000 euroa.

Jotta ymmärtäisimme enemmän kaatumisista ja niiden taustatekijöistä, on hyvä uhrata ajatuksia myös tasapainon perusfysiologiaan. Tasapaino on aisti-informaation ja lihasjäntevyyden hyvin hienovaraista säätelyä, johon osallistuvat useat keskushermoston osa-alueet. Eri aistijärjestelmät tuotavat tietoa kehon sisäisestä tilasta ja kehon tilasta suhteessa ympäristöön. Tasapainon kannalta sisäistä tietoa kutsutaan proprioseptiikaksi eli asentotunnoksi. Sille tarjoavat tietoa Golgi -reseptorit, jotka kertovat venytyksestä eri elimissä erityisesti jänteissä ja nivelkapseleissa. Toinen tasapainon kannalta oleellinen aistielin on lihassukkula, joka kertoo itse lihaksen ventyksestä eli sen jäntevyydestä. Tärkeimmät kehon suhdetta ympäristöön (painovoimakenttään) aistivat elimet ovat kummassakin korvassa sijaitsevat tasapaino elimet: kaarikäytävät (kolme kappaletta) sekä soikea-, että pyöreärakkula. Kaarikäytävien tehtävänä on tuottaa tietoa kiertyvästä kiihtyvyydestä kolmessa eri suunnassa. Pyöreä rakkula (lat. Sacculus) havainnoi pään asentoa tasapainokentän vertikaalisessa suunnassa (ylös-alas) ja soikea rakkula (lat. Utriculus) havainnoi saman horisontaalisessa tasossa (eteen-taakse tai oikealle-vasemmalle). Kummatkin rakkulat tuottavat informaatiota suorasta (lineaarisesta) kiihtyvyydestä. Kun näiden antama informaatio yhdistetään asentotuntoon, voivat aivot päätellä liikkuuko koko keho vaiko vain pää sekä mihin suuntaan liike tapahtuu. Tämän perusteella taas aivot kykenevät päättelemään mihin suuntaan painopiste siirtyy ja toisaalta minne eri kehon osia pitää liikuttaa, jotta tasapaino voidaan säilyttää. Sekä tasapainoaisti että asentotunto toimivat tiedostamattomasti. Tasapainon kannalta tiedostetuista aisteista olennaisin on näköaisti. Se kertoo vaakapintojen kautta aivoille kehon asennon suhdetta ympäristöön. Lisäksi sen avulla voidaan varautua erilaisiin ympäristön muutoksiin. Ympäristön muutoksesta kertoo myös tuntoaisti. Etenkin silloin, kun tuntoaisti on heikentynyt jalkapohjista esim. sokeritaudin aiheuttaman monihermosairauden (polyneuropatian) vuoksi, on jalkapohjia ja alustaa vaikea tuntea. Tämä taas tekee askeltamisen epävarmaksi, vaikka asennon ylläpitämisessä sinänsä ei olisi mitään vaikeutta tai vikaa. Kuten jo aluksi todettiin, koordinoivat aivot lihasjäntevyyttä ja aisti-informaatiota. Tämä koordinaatio on hyvin monimutkainen prosessi, joka jakautuu useille aivojen osa-alueille. Motivaatio liikkumiseen tulee aivojen etuosista. Yksittäisten lihasten liikuttamista ohjaa isoaivojen kuorikerroksen motorinen keskus, jossa keho on edustettuna tietyssä järjestyksessä. Lihasjäntevyyden yleiseen säätelyyn taas osallistuu aivojen syvien osien tumakkeet, joiden häiriöistä tunnetuin on Parkinsonin tauti. Koko palettia sitten koordinoi pikkuaivot. Näin onkin ymmärrettävää, että esimerkiksi verisuonitukoksen aiheuttama aivojen vaurioituminen johtaa hyvin erilaiseen liikkumisvaukeuteen riippuen siitä mihin vaurio sattuu osumaan.

Seuraavaksi pohditaanta pystyssä pysymistä fysikaalisena ilmiönä kahden yksinkertaisen esimerkin avulla. Perustilassa ihminen seisoo tukevasti jalat noin hartian leveydellä toisistaan. Mitään ulkopuolisia voimia lukuunottamatta maan vetovoimaa eli painovoimaa ei tilanteeseen liity. Tässä tilanteessahan painovoima vetää ihmistä puoleensa painopisteestä ja toisaalta maan kamara kohdistaa yhtäsuuren, mutta vastakkaisen voiman, jonka avulla tutkittava ei poraudu maan sisään. Toki ihminenkin vetää maata puoleensa, mutta se voima on varsin vaatimaton verrattuna maan massaan ja voidaan poistaa tarkastelusta. Koska asento on vakaa ja suora, ovat painovoiman ja maankamaran tukivoiman vektorit vastakkain ja tilanne on vakaa. Tässä aivot pääsevät melko helpolla. Lihasjäntevyyttä pitää olla vain sen verran, että luinen tukiranka pysyy suorassa. Harvoin kuitenkaan ajatellaan, että tässäkin tilanteessa lihakset ja vastavaikuttaja lihakset tekevät aktiivista työtä, jonka säätely on tarkkaa. Nyt tilanne hieman monimutkaistuu ja alkaa tuulla. Tuuli kohdistaa kehoon erisuuntaisen ulkoisen voima painovoimaan verrattuna. Se pyrkii kaatamaan ihmisen. Silmät viesittävät, että ympäröivät puut alkoivat huojua, tuulee. Korvissa saattaa humista. Aivot tietävät, että tuulee. Jänne ja nivelkalvoreseptorit aktivoituvat: polvet ovat taipuneet hieman. Myös lantiossa tapahtuu taipumista. Painopiste on siirtynyt. Korvien tasapaino elin aktivoituu: tapahtuu suoraviivaista kiihtyvää liikettä taaksepäin. Pään asento muuttuu suhteessa kehoon. Reiden etupuolen lihakset jännittyvät ja takaosien lihakset rentoutuvat. Asentoa korjataan eteenpäin. Tämä ei riitä. Tuuli on voimakasta. Tarvitaan lisää massaa eteenpäin, jotta painopisteen ja maankamaran tukivoimien vektorit kohtaisivat. Kädet liikkuvat ylöspäin. Näin painopiste saadaan muutettua eteenpäin (pois kehon alueelta) ja vektorit palaavat tasapainoon. Asento on muuttunut suhteessa ympäröivään voimakenttään. Vaikka tilanne on varsin yksinkertainen, ihminen seisoo vakaalla alustalla ilman aktiivista liikettä ja alkaa tuulla, huomataan, että aistinjärjestelmän, aivojen ja lihasten koordinaatio on hyvin monimutkaista. Ei ole ihme, että vikaan meneviä kohtia on lukuisia ja kaatumiset voivatkin johtua hyvin monesta eri syystä. Puhumattakaan siitä, että ikääntynyt ihminen liikkuu epävakaalla alustalla pimeässä unilääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Kohta käsitelläänkin kaatumisen taustalla olevia sairauksia ja tekijöitä, jotka lisäävät kaatumisen todennäköisyyttä. Sitä ennen kuitenkin muutama sana kaatumisten taustatekijöiden jaottelusta. Huimauksesta on ilmestynyt hiljattain hyvä artikkelli, jossa selvennetään erityisesti huimauksen käsitteistöä, mutta myös viitataan muihin kaatumisten tausta tekijöihin (6). Näitä ovat huimaus, pyörtyminen, tasapainohäiriö ja epäspesifinen huimaus. Vastaanotolla nämä käsitteet menevät usein sekaisin ja huimauksesta saatetaankin puhua, vaikka kyseessä olisikin esimerkiksi jalkapohjien tuntohäiriöstä johtuva epävakauden tunne.

Huimauksesta puhun silloin, kun kyseessä on korvaperäinen pyörivä huimaus. Tämän taustalla on yleensä asentoriippuvainen huimaus, Ménièren tauti tai vestibulaari neuroniitti. Epäspesifiseen huimaukseen itse luokittelen tukun hyvin erilaisia syitä kuten pikkuaivojen tai aivorungon verenkiertohäiriö. Ylösnoustessa saattaa huimata matalan verenpaineen vuoksi. Sen taas voi aiheuttaa esimerkiksi matala hemoglobiini, kuivuma tai liiallinen verenpainelääkitys. Joskus epäspesifiä huimausta aiheuttaa niska-hartia seudun lihasjännitys tai kaularangan kulumamuutokset. Migreeni voi esiintyä pyöryttävänä tunteena varsinkin alussa. Ikääntyminen voi rappeuttaa tasapainohermoa, joka tunnetaan huimauksena (HUIMAUS). Äkillinen lyyhistyminen herättää lääkärissä aina alkuun pientä huolta. Taustalla voi olla vakava sydänperäinen rytmihäiriö tai vaikea läppävika, jotka aiheuttavat äkillisen aivojen verenkierron vajauksen ja sitä kautta pyörtymisen. Muita vakavia syitä äkilliselle lyyhistymiselle ovat: sydäninfarkti, aivoverenkiertohäiriö tai vaikkapa epileptinen kohtaus.  Varsin usein taustalla on kuitenkin ns. ortostaattinen hypotensio, vasovagaalinen kollapsi tai muusta syystä matala verenpaine (ÄKILLINEN LYYHISTYMINEN). Tasapainohäiriö ilmenee kävely epävakautena, kaatavana tuntemuksena. Sen taustalta löytyy usein polyneuropatia, jolla tarkoitetaan hermoratojen rappeutumista. Tällainen rappeutuminen on yleinen sokeritaudin haitta, mutta välttämättä taustalta ei löydy iän lisäksi mitään muuta tekijää (7). Tasapainohäiriö voi johtua myös aivojen tasapainojärjestelmän vaurioista, kuten esim. sairastetusta pikkuaivojen infarkista. Näiden luokkien lisäksi on tukku tekijöitä, jotka lisäävät kaatumisen todennäköisyyttä. Sellaisia ovat mm. gerastenia, muistisairaudet, akuutti infektio, liikkumiseen vaikuttavat neurologiset ja ortopediset sairaudet sekä epäsopiva lääkitys (KAATUMINEN).

Kuinka kaatumisen riskiä sitten voi arvioida? Kaatumisten taustalta on löytynyt tiettyjä riskiä lisääviä tekijöitä (indikaattoreita), joita on melko helppo vastaanotolla seurata. Kotona itsenäisesti pärjääville ikäihmisille tällaisia indikaattoreita ovat aiemmat kaatumiset, perifeerinen neuropatia, psyykelääkitys (lähinnä rauhoittavat / unilääkkeet) ja hidas kävelynopeus (8). Lisäksi lievä älyllisten toimintojen häiriö, jolla tarkoitetaan muistisairauden esiastetta, on todettu liittyvän kaatumisriskiin (9). Käyttökelpoinen ja vastaanotollakin helppo testi kaatumisriskin havaitsemiseksi on niin sanottu ”Timed-Up-and-Go” (TUG). Siinä testin suorittaja nousee penkiltä seisomaan, kävelee 3m matkan, kääntyy, kävelee taksin ja istuu penkille. Mikäli tässä suorituksessa kuluu yli 13,5 sekuntia, on kaatumisriski suurentunut (10). Testillä ei kuitenkaan voi poissulkea kaatumisen riskiä. Toisin sanoen, jos aikaa kuluu vähemmän kuin tuo 13,5 sekuntia, ei tulos tarkoita, etteikö kaatumisen riskiä kyseisellä henkilöllä voisi olla (10). Kaatumisen riskitekijät ja sen myötä indikaattorit ovat erilaisia riippuen siitä ovatko ikäihmisen toimintakyky säilynyt tai vajaa (11).

Kaatumisen ehkäisyssä on ensivaiheessa syytä tutkia ja hoitaa tarkasti ne sairaudet, joihin kaatumistilanne ja potilaan kertomus viittaavat. Vastaanotolle voidaan hakeutua esimerkiksi siksi, että ylämäessä kauppakassien kanssa yhtäkkiä tajunta katosi hetkeksi. Taustalla voi olla verenkierron romahduttava sydämenrytmihäiriö. Lisäksi selvitetään, onko potilaan käyttämä lääkitys asianmukainen. Vastaanotolla geriatrin huomio nopeasti kiinnittyy alkavankin muistisairauden viitteisiin, ravitsemukseen ja lihaskuntoon. Silloin, kun mitään yksiselitteistä taustasairautta tai lääkityksen epäasianmukaisuutta ei tule esille, on syytä ehkäistä kaatumisia ja edistää kotonapärjäämistä apuvälineiden, riittävän ravitsemuksen ja oikeanlaisen fyysiseen harjoittelun avulla. Lisäksi on syytä tarkistaa, että koti on asianmukainen ja poistaa sieltä mahdollisuuksien mukaan esteet (esim. kynnykset) sekä lisätä tukia ja apuvälineitä (kahvat suihkutiloihin, wc- pöntön koroke, turvaranneke yms.).

Kaatumisriskiä vähentävä harjoittelu koostuu nykyisen tutkimusnäytön perusteella sekä lihasvoima-, että tasapainoharjoittelusta yhdessä suoritettuna (12). Tämän tyyppinen harjoittelu myös vähentää kaatumisten aiheuttamia vammoja (13). Vitamiini D saattaa lisätä harjoittelun kustannustehokkuutta (14). Hieman yllättäen edellä mainittua lihasvoima-tasapaino harjoittelua tulee jatkaa tietyn ajan (yli 50 tuntia), jotta siitä saadaan hyötyä kaatumisten ehkäisyyn (15). On arvioitu, että ennen tämän rajapyykin saavuttamista harjoittelu parantaa liikkumisen edellytyksiä, mutta ei vielä ole ehtinyt lisätä riittävästi tasapainoa (1). Yksi tutkituimmista harjoittelu ohjelmista on ns. Otago -ohjelma. Se on lukuisissa tutkimuksissa mukaan lukien ns. Cochrane katsaus (16) todettu tehokkaaksi ohjelmaksi ja vähentää jopa 35% kaatumisista (17). Yhtä kaikki, kun harjoitteluun ryhdytään, tulee sitä määrätietoisesti jatkaa. Itse harjoittelu voi tapahtua joko yksin tai ryhmässä, kotona tai kuntosalilla tms. liikuntapaikassa, joskin tutkimustulokset hieman vaihtelevat (18).

Lähteet:

  1. Shubert TE. Evidence-based exercise prescription for balance and falls prevention: a current review of the literature. J Geriatr Phys Ther. 2011 Jul-Sep;34(3):100-8.
  2. Korhonen N, Kannus P, Niemi S, Palvanen M, Parkkari J. Fall-induced deaths among older adults: nationwide statistics in Finland between 1971 and 2009 and prediction
    for the future. Injury. 2013 Jun;44(6):867-71.
  3. Lin SI, Chang KC, Lee HC, Yang YC, Tsauo JY. Problems and fall risk determinants of quality of life in older adults with increased risk of falling. Geriatr Gerontol
    Int. 2015 May;15(5):579-87.
  4. Davis JC, Marra CA, Liu-Ambrose TY. Falls-related self-efficacy is independently associated with quality-adjusted life years in older women. Age Ageing. 2011
    May;40(3):340-6.
  5. Peeters GM, Jones M, Byles J, Dobson AJ. Long-term Consequences of Noninjurious and Injurious Falls on Well-being in Older Women. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2015 Aug 13.
  6. Kallela M, Kentala E. Huimaus käytännön lääkärin kannalta. Duodecim 2014;130(4):400-12.
  7. Richardson JK, Hurvitz EA. Peripheral neuropathy: a true risk factor for falls. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 1995 Jul;50(4):M211-5.
  8. Luukinen H, Koski K, Laippala P, Kivelä SL. Predictors for recurrent falls among the home-dwelling elderly. Scand J Prim Health Care. 1995 Dec;13(4):294-9.
  9. Doi T, Shimada H, Park H, Makizako H, Tsutsumimoto K, Uemura K, Nakakubo S, Hotta R, Suzuki T. Cognitive function and falling among older adults with mild cognitive impairment and slow gait. Geriatr Gerontol Int. 2015 Aug;15(8):1073–1078.
  10. Barry E, Galvin R, Keogh C, Horgan F, Fahey T. Is the Timed Up and Go test a useful predictor of risk of falls in community dwelling older adults: a systematic review and meta-analysis. BMC Geriatr. 2014 Feb;14:14
  11. Koski K, Luukinen H, Laippala P, Kivelä SL. Risk factors for major injurious falls among the home-dwelling elderly by functional abilities. A prospective population-
    based study. Gerontology. 1998;44(4):232-8.
  12. Gillespie LD, Gillespie WJ, Robertson MC, Lamb SE, Cumming RG, Rowe BH. Interventions for preventing falls in elderly people. Cochrane Database Syst Rev. 2003;(4):CD000340.
  13. Uusi-Rasi K, Patil R, Karinkanta S, Kannus P, Tokola K, Lamberg-Allardt C, Sievänen H. Exercise and vitamin D in fall prevention among older women: a randomized clinical trial. JAMA Intern Med. 2015 May;175(5):703-11.
  14. Patil R, Kolu P, Raitanen J, Valvanne J, Kannus P, Karinkanta S, Sievänen H, Uusi-Rasi K. Cost-effectiveness of vitamin D supplementation and exercise in preventing injurious falls among older home-dwelling women: findings from an RCT. Osteoporos Int. 2015 Jul 24.
  15. Sherrington C, Whitney JC, Lord SR, Herbert RD, Cumming RG, Close JC. Effective exercise for the prevention of falls: a systematic review and meta-analysis. J Am Geriatr Soc. 2008 Dec;56(12):2234-43.
  16. Gillespie LD, Robertson MC, Gillespie WJ, Sherrington C, Gates S, Clemson LM, Lamb SE. Interventions for preventing falls in older people living in the community. Cochrane Database Syst Rev. 2012 Sep 12;9:CD007146.
  17. Robertson MC, Campbell AJ, Gardner MM, Devlin N. Preventing injuries in older people by preventing falls: a meta-analysis of individual-level data. J Am Geriatr Soc. 2002 May;50(5):905-11.
  18. Kyrdalen IL, Moen K, Røysland AS, Helbostad JL. The Otago Exercise Program performed as group training versus home training in fall-prone older people: a randomized controlled Trial. Physiother Res Int. 2014 Jun;19(2):108-16.