Yksittäisistä ravintoaineista kokonaisuutta kohti
Ravitsemuksen osuutta muistisairauksien ehkäisyssä ja hoidossa on tutkittu jo kohtalaisen paljon. Varhaisemmissa tutkimuksissa mielenkiinto on keskittynyt yksittäisiin ravintoaineisiin (1-8) ja sittemmin kokonaisiin dieetteihin (3, 7). Näiden rinnalle on myös noussut erikseen suunniteltu ravintolisä nimeltään Souvenaid (9-11).
Yksittäisistä ravintoaineista eniten on tutkittu B-vitamiineja (erityisesti B6 [pyridoksiini], B9 [foolihappo] ja B12 [kobalamiini]) ja rasvahappoja (erityisesti monityydyttymättömät ω-3 ja ω-6 -ryhmä) ja antioksidantteja (β -karoteeni, flavoinoidit, A-, C- ja E vitamiinit). Vaikka ehkä B-12 vitamiinia lukuunottamatta näiden ravintoaineiden korkeat pitoisuudet korreloivatkin pienempään muistisairaus riskiin, ei niiden antamisella varsinaisen ravinnon lisänä ole osoitettu riskin vähentymistä (1-8). Tämän on oletettu liityvän siihen, että vasta koko ruokavalion tutkiminen on riittävän kokonaisvaltaista ja näin eri ravintoaineiden toisiaan vahvistavat vaikutukset pääsevät esille (3). Dieeteistä tutkituin lienee välimerellinen ruokavalio, jonka on osoitettu laskevan varhaisvaiheen muistisairauden (MCI), Alzheimerin taudin ja aivoinfarktien riskiä. Lisäksi välimerenruokavaliota noudattavilla aivojen kuorikerroksen paksuus säilyi parhaiten ennallaan. (3, 7)
Kahvi laskee Alzheimerin taudin riskiä
Kahvin on epäilty toimivan hermosoluja suojaavana aineena. Tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia, mutta nämä tulokset yhdistävässä meta-analyysissä todetaan, että vaikka kahvi sinänsä ei vähennä kognitiivisten (muisti ja muiden älyllisten toimintojen) laskua, on eniten kahvia kuluttavilla ihmisillä vähäisempi riski sairastua Alzheimerin tautiin (5).
Muistisairauden ehkäisyyn ja hoitoon on kehittetty ravintolisä
Souvenaid niminen ravintolisä yhdistää rasvahappoja, vitamiineja, fosfolipidejä, koliinia, uridiinimonofosfaattia ja seleeniä. Tätä antamalla on osoitettu hyvin lievää Alzheimerin tautia sairastavilla viivästetyn sanallisen muistin parantumista (9) ja sen epäillään ylläpitävän hermoverkostoja (10). Tutkimuksia on myös kritisoitu, koska ne on maksanut Souvenaidin kehittänyt yhtiö (11). Näitä positiivisia tutkimustuloksia kritisoivassa artikkelissa todetaan kuitenkin, että Souvenaid saattaa parantaa sanallista muistia lievää Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla (11).
Monipuolinen ja värikäs ruokavalio, jossa suositaan juoksevia rasvoja ylläpitää aivojen terveyttä
Yhteenvetona ylläolevista tutkimuksista voidaan todeta, että vaikka tiettyjen yksittäisten ravintoaineiden suuremmat pitoisuudet liittyvät vähäisempään muistisairauden riskiin, on näitä ravintoaineita antamalla vaikea vaikuttaa tilanteeseen. Sen sijaan koko elämän kestävällä monipuolisella ja värikkäällä kalaa ja juoksevia rasvoja suosivalla ravitsemuksella on mahdollista ylläpitää aivojen terveyttä. Mikäli oma geriatrisi toteaa muistin lievästi heikentyneen tai jo alkavan muistisairauden, voi olla järkevää aloittaa Souvenaid -ravintolisän käyttö. Ei ole myöskään syytä unohtaa Itä-Suomen yliopiston tutkimusta, jossa ravitsemuksella, liikunnalla sairauksien hyvällä hoidolla ja älyllisten toimintojen käytöllä ehkäistiin muistisairauden esiintyvyyttä (12).
Lähteet:
- Dangour AD, Whitehouse PJ, Rafferty K, Mitchell SA, Smith L, Hawkesworth S, Vellas B. B-vitamins and fatty acids in the prevention and treatment of Alzheimer’s disease and dementia: a systematic review. J Alzheimers Dis. 2010;22(1):205-24.
- Kamphuis PJ, Scheltens P. Can nutrients prevent or delay onset of Alzheimer’s disease? J Alzheimers Dis. 2010;20(3):765-75.
- Smith PJ, Blumenthal JA. Dietary Factors and Cognitive Decline. J Prev Alzheimers Dis. 2016 Mar;3(1):53-64.
- Forbes SC, Holroyd-Leduc JM, Poulin MJ, Hogan DB. Effect of Nutrients, Dietary Supplements and Vitamins on Cognition: a Systematic Review and Meta-Analysis of Randomized Controlled Trials. Can Geriatr J. 2015 Dec 23;18(4):231-45.
- Liu QP, Wu YF, Cheng HY, Xia T, Ding H, Wang H, Wang ZM, Xu Y. Habitual coffee consumption and risk of cognitive decline/dementia: A systematic review and meta-analysis of prospective cohort studies. Nutrition. 2016 Jun;32(6):628-36.
- Stein MS, Scherer SC, Ladd KS, Harrison LC. A randomized controlled trial of high-dose vitamin D2 followed by intranasal insulin in Alzheimer’s disease. J Alzheimers Dis. 2011;26(3):477-84.
- Canevelli M, Lucchini F, Quarata F, Bruno G, Cesari M. Nutrition and Dementia: Evidence for Preventive Approaches? Nutrients. 2016 Mar 4;8(3):144.
- Huang TL. Omega-3 fatty acids, cognitive decline, and Alzheimer’s disease: a critical review and evaluation of the literature. J Alzheimers Dis. 2010;21(3):673-90.
- Scheltens P, Kamphuis PJ, Verhey FR, Olde Rikkert MG, Wurtman RJ, Wilkinson D, Twisk JW, Kurz A. Efficacy of a medical food in mild Alzheimer’s disease: A randomized, controlled trial. Alzheimers Dement. 2010 Jan;6(1):1-10.e1.
- de Waal H, Stam CJ, Lansbergen MM, Wieggers RL, Kamphuis PJ, Scheltens P, Maestú F, van Straaten EC. The effect of souvenaid on functional brain network organisation in patients with mild Alzheimer’s disease: a randomised controlled study. PLoS One. 2014 Jan 27;9(1):e86558.
- Onakpoya IJ, Heneghan CJ. The efficacy of supplementation with the novel medical food, Souvenaid, in patients with Alzheimer’s disease: A systematic review and meta-analysis of randomized clinical trials. Nutr Neurosci. 2017 May;20(4):219-227.
- Ngandu T, Lehtisalo J, Solomon A, Levälahti E, Ahtiluoto S, Antikainen R, Bäckman L, Hänninen T, Jula A, Laatikainen T, Lindström J, Mangialasche F, Paajanen T, Pajala S, Peltonen M, Rauramaa R, Stigsdotter-Neely A, Strandberg T, Tuomilehto J, Soininen H, Kivipelto M. A 2 year multidomain intervention of diet, exercise, cognitive training, and vascular risk monitoring versus control to prevent cognitive decline in at-risk elderly people (FINGER): a randomised controlled trial. Lancet. 2015 Mar 11.
Päivitysilmoitus: Souvenaidin tehosta lisänäyttöä varhaisen Alzheimerin taudin hoidossa. | Arvo Haapanen