Ikämiehen erektiovaikeudet

Erektiohäiriöt ovat yleisiä ja ennustavat sydänsairautta

Erektiohäiriöt ovat yleisiä miesten ongelmia kaikissa ikäryhmissä, mutta lisääntyvät sekä vaikeutuvat voimakkaasti ikääntymisen myötä (1). Laajassa tutkimuksessa niiden esiintyvyys 20-75 vuotiailla oli 10-22% välillä (2). Riskitekijöinä ovat iän lisäksi ylipaino, liikkumattomuus, korkea kolesteroli, metabolinen oireyhtymä, sokeritauti, mielialahäiriöt, tupakointi ja sydän- sekä verisuonisairaudet (1,2). Erektiohäiriöt ovat yhtä suuri riskitekijä sydän- ja verisuonisairaudelle kuin aktiivinen tupakointikin. Nykyisessä Brittiläisessä seksuaalilääketieteen ohjeessa suositellaankin tutkimaan erektiohäiriöistä kärsivän potilaan sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät tarkasti (1). Viime aikoina on myös herätty siihen, että erektiohäiriöpotilaan testosteroni pitoisuus on syytä mitata ja tämän pitoisuuden lasku on merkittävä sydänsairauksien sekä sokeritaudin riskitekijä (1, 3).

Mitä vastaanotolla tapahtuu?

Kun ikämies hakeutuu erektiovaikeuden vuoksi vastaanotolle keskustellaan ensiksi erektiovaikeuden luonteesta, vaikeudesta, halukkuudesta ja mahdollisista kumppaniin liittyvistä tekijöistä sekä mahdollista vammoista, kivuista ja sukupuolielinten muutoksista. Sitten tutkitaan genitaalit sekä eturauhanen. Vastaanotolla tehdään myös yleistarkastus, jossa painopiste on sydän- ja verisuoniterveydellä. Verikokeita tarvitaan lähes poikkeuksetta ja näissä tarkastetaan sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä sekä testosteroniarvot.

Erityisiä tutkimuksia tarvitaan ikäihmisten osalla harvoin. Joskus näitä on kuitenkin syytä harkita. Yöllisten spontaanien erektioiden mittaaminen kertoo normaalista erektiokyvystä ja näiden puuttuminen kertoo hermostollisesta ongelmasta erektiovaikeuden takana. Se vaatii kuitenkin usein yön yli nukkumisen sairaalassa. Paisuvaiskudokseen injektoitavalla erektiolääkkeellä voidaan todeta anatomiset poikkeavuudet ja suunnitella mahdollista leikkaushoitoa. Ultraäänintutkimuksella voidaan selvittää peniksen verenkiertoa. Mikäli edellä mainitussa tutkimuksessa todetaan verenkierto ongelma, voidaan lisätutkimuksena tehdä peniksen angiografia lähinnä leikkaushoitoa ajatellen (1).

Erektiohäiriön hoidolla parannetaan elämänlaatua ja vähennetään sydänsairauksien riskejä sekä huomioidaan parisuhde

Erektiohäiriöiden onnistunut hoito on laaja-alaista. Terveet elintavat (ruokavalio,  säännöllinen liikunta, tupakoimattomuus ja kohtuullinen alkoholin käyttö) tukevat erektiokykyä ja ehkäisevät erektiovaikeuden syntyä. Tupakointi tulee lopettaa. Verenpaine-, kolesteroli- ja sokeritauti  tulee hoitaa. Joissain tilanteissa aiempi lääkitys saattaa olla ongelman aiheuttaja ja lääkitysmuutoksilla voidaankin saavuttaa erektiokyky tai ainakin helpottaa tilannetta. Parisuhteeseessa olevan miehen tulee huomioida myös puolisonsa. Parisuhde- tai seksuaaliterapialla voi olla siis paikkansa tässä tapauksessa. Joskus puolison omat terveydelliset haitat heijastuvat mieheen erektiovaikeutena. Nämä saattavat olla hoidettavissa puolison omalla vastaanotolla.

Erektiohäiriön mekaaninen hoito

Joissain tilanteissa erektiohäiriö voi olla hoidettavissa peniksen tyhjiöpumpulla, jolla saadaan aikaan alipaineen vaikutuksena verenvirtaus penikseen ja sen seurauksena erektio. Veri pysyy peniksessä sen juureen asennettavalla renkaalla. Pumppuhoito voidaan yhdistää jäljempänä kuvattuun ensilinjan lääkehoitoon. Haittana voi olla paikalliset hiertymät ja jopa kuolio, mikäli rengasta ei poisteta ja erektio jää päälle. Henkilöt, jotka käyttävät verenohennuslääkkeitä eivät voi tätä hoitoa käyttää verenvuororiskin vuoksi (1).

Erektiohäiriöiden lääkehoito

Erektiohäiriöiden lääkehoidon ensilinjan lääkkeitä on neljä (sildenafiili, vardenafiili, avanafiili ja tadalafiili). Erot valmisteiden välillä ovat melko pieniä. Sildenafiili tuli markkinoille ensimmäisenä. Kaikkien vaikutus alkaa noin tunnissa ja tadalafiilia lukuunottamatta kestää muutamia tunteja. Tadalafiililla on pidempi vaikutus ja voi ylittää vuorokauden. Avanafiililla ajatellaan olevan nopein vaikutus ja vähiten sivuvaikutuksia (1). Joskus vastetta ei näillä lääkkeillä saada. Sellaiseksi tilanne luokitellaan, mikäli erektiota ei saavuteta kahdeksalla kerralla lääkkeen kanssa, kun samaan aikaan ollut muutoin seksuaalisesti kiihottava tilanne (1). Ehdoton vasta-aihe kyseisten lääkkeiden käytölle ovat nitraattien käyttö (”nitro”). Annosta voidaan joutua muuttamaan iäkkäillä sekä maksa- ja munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä. Näiden lääkkeiden ei ole todettu lisäävän sydäninfarktin riskiä. Itseasiassa ne saattavat suojata siltä (1).

Toisen linjan lääkkeenä käytettään virtsaputkeen työnnettäviä lääkekapselia ja voidetta tai peniksen paisuvaiskudokseen pistettävää lääkeainetta. Suomessa kaikissa näissä tapauksissa kyseessä on alprostadiili. Injektoitava lääke on virtsaputkeen asennettavaa tehokkaampi, mutta vaatii pistoksen. Pistoksen voi antaa kuitenkin itse, kun se on ensin harjoiteltu vastaanotolla. Haittavaikutukset ovat lieviä. Näitä ovat erektion jälkeinen kipu, matala verenpaine sekä priapismi eli liian pitkään jatkuva erektio.

Penikseen voi asentaa proteesin

Viimeisenä keinona erektiohäiriön hoidossa on proteesin asentaminen peniksen paisuvaiskudokseen. Nämä tulevat kyseeseen, kun kaikki muut hoidot ovat epäonnistuneet tai, kun kyseessä on anatominen seikka (1).

Matalaintensiteettinen shokkiaaltohoito

Erektiohäiriöiden hoitoon on kehitetty myös ultraääntä käyttävä shokkiaaltohoito, jolla pyritään parantamaan erityisesti verisuoniperäisen erektiohäiriön hoitoa. Menetelmän etu on sen lääkkeettömyys sekä se, että kudoksiin ei tarvitse kajota. Siinä asetetaan ultraäänianturi pinnallisesti peniksen päälle. Hoitoja annetaan 6-18 ja tällä hetkellä suositaan kahdesti viikossa annettuna 12 hoidon sarjaa (4). Hoidolla on osoitettu olevan tehoa erektiohäiriön hoidossa (5), mutta se luokitellaan vielä kokeelliseksi hoidoksi.

Lähteet:

  1. Hackett G, Kirby M, Wylie K, Heald A, Ossei-Gerning N, Edwards D, Muneer A.
    British Society for Sexual Medicine Guidelines on the Management of Erectile
    Dysfunction in Men-2017. J Sex Med. 2018 Apr;15(4):430-457.
  2. Rosen RC, Fisher WA, Eardley I, Niederberger C, Nadel A, Sand M; Men’s
    Attitudes to Life Events and Sexuality (MALES) Study. The multinational Men’s
    Attitudes to Life Events and Sexuality (MALES) study: I. Prevalence of erectile
    dysfunction and related health concerns in the general population. Curr Med Res
    Opin. 2004 May;20(5):607-17.
  3. Hackett G, Kirby M. Erectile dysfunction and testosterone deficiency as
    cardiovascular risk factors? Int J Clin Pract. 2018 Feb;72(2).
  4. Kalyvianakis D, Memmos E, Mykoniatis I, Kapoteli P, Memmos D, Hatzichristou D.
    Low-Intensity Shockwave Therapy for Erectile Dysfunction: A Randomized Clinical
    Trial Comparing 2 Treatment Protocols and the Impact of Repeating Treatment. J
    Sex Med. 2018 Mar;15(3):334-345.
  5. Man L, Li G. Low-intensity Extracorporeal Shock Wave Therapy for Erectile
    Dysfunction: A Systematic Review and Meta-analysis. Urology. 2017 Sep 27. pii:
    S0090-4295(17)30992-5.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s