Testosteronikorvaushoito parantaa elämänlaatua oikein valituilla potilailla

Testosteroni erittyy kiveksistä ja se on tarkkaan säädelty tapahtuma

Testosteronin, kuten monen muunkin hormonin erittymiseen osallistuvat aivojen alaosat. Hypotalamuksesta erittyy pulsoivalla rytmillä gonadotropiineja vapauttava hormoni (gonadotrophin-releasing hormone [GnRH]). (1,2)

Tämä taas kulkeutuu aivolisäkkeeseen, josta vapautuu luteinisoivaa (LH) ja follikkeleja stimuloivaa hormonia (FSH). Testosteroni vapautuu miehellä kiveksistä, tarkemmin ottaen Leydigin soluista. Näissä soluissa LH nostaa testosteronin eritystä. Veressä kiertävä testosteroni taas vaikuttaa aivoissa ehkäisemällä LH:n eritystä. Tätä kutsutaan negatiiviseksi palautteeksi. Säädeltävän hormonin (testosteronin) määrä veressä ehkäisee säätelevän hormonin (LH) eritystä. Aivolisäkkeestä erittyy myös myös prolaktiini. Prolaktiinin liikatuotanto vähentää GnRH:n (pulsoivaa) eritystä, joka jälleen vähentää LH:n eritystä, joka taas sitten vähentää testosteronin eritystä. (1,2)

Vapautumisen jälkeen testosteroni sitoutuu suurelta osin veressä oleviin proteiineihin, joista tärkein on ns. SHBG (sex hormone binding globulin). Vain vapaa testosteroni vaikuttaa kohdesoluissa. Iän myötä SHBG:n määrä kasvaa ja testosteronin eritys laskee.Tämä saattaa johtaa siihen, että normaalin alarajalla oleva testosteroni onkin tavallista suuremmalta osin sitoutuneena SHBG:hen, jonka vuoksi vapaa testosteroni saattaakin olla liian matalalla. Tämän vuoksi pelkän testosteronipitoisuuden mittaus ei välttämättä riitä testosteroni vajeen toteamiseen. (1,2)

Liikkumattomuus, ylipaino, sokeritauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta voivat laskea testosteronipitoisuutta

Testosteroni pitoisuutta laskevat niin liikkumattomuus (3), ylipaino (4) kuin sokeritautikin (5). Varsin usein nämä esiintyvät yhdessä.

Myös kilpirauhasen toimintahäiriöllä on osuutta testosteronin pitoisuuteen. Osalla kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivistä potilaista testosteronin määrä on matala mahdollisesti matalan SHBG pitoisuuden vuoksi. Kilpirauhasen liikatoiminta taas saattaa lisätä testosteronin muuttumista estrogeeniksi, joka taas voi heikentää seksuaalisia toimintoja ja johtaa jopa gynekomastiaan (miehellä esiintyviin rintoihin). Näiden lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta voi myös nostaa prolaktiinin pitoisuutta. (2)

Testosteronin puutos jaetaan nykyään kolmeen alaluokkaa

Yllä mainittujen säätelymekanismien perusteella testosteronivaje voidaan jakaa kolmeen eriluokkaan. Näitä ovat primaarinen ja sekundaarinen hypogonadismi (sukupuolirauhasten vajaatoiminta) (6). Uusimpana tulokkaana näitä yhdistävä aikuisiän testosteroni vaje (eng. adult onset hypogonadism [AOH]) (7).

Primaarisella hypognoadismilla tarkoitetaan kivesten testosteronituotannon vajetta. Sekundaarisella taas testosteronin eritystä säätelevien hormonien tuotannon vajetta (6). AOH taas yhdistelee näitä. Siinä on yleensä sekä testosteronituotannon häiriö, että eritystä säätelevien hormonien heikentynyt eritys (7). Primaarisen hypogonadismin taustalta on syytä etsiä kivesten sairautta, kun sekundaarisen taustalta taas etsitään aivojen toimintahäiriötä. Joskus syy saattaa olla prolaktiinin eritystä muuttavissa lääkkeissä (esim. useat mieliala- ja epilepsialääkkeet) (2, 6). AOH:n taustalta ei yleensä löydy selvää yksittäistä syytä, mutta usein siellä on lihavuutta, sokeritautia tai metabolista oireyhtymää (7).

Testosteroni pitää yllä luustoa, lihaksia, seksuaalista kyvykkyyttä ja mielialaa. Näiden häiriöt voivat kertoa testosteronin puutteesta

Yleisesti testosteroni liitetään lihasmassaan ja seksuaalisiin toimintoihin. Näiden kahden asian lisäksi testosteroni vaikuttaa mm. parran kasvuun (tehostaa), rasva-aineenvaihdutaan (lisää LDL:n [verisuonisairauksia lisäävä kolesteroli] ja laskee HDL:n [verisuonisairauksia vähentävä kolesteroli], punasolujen muodostumiseen (tehostaa), luun tiheyteen (tehosta), vatsaontelon sisäiseen rasvan määrään (lisää), mielialaan (nostaa) ja uusien tutkimusten mukaisesti myös muistitoimintoihin (ks. tieteessä tapahtuu, 1, 8)

Erityisesti aikuisiän testosteroni vajeen hoidossa ollaan saavutettu vakuuttavaa näyttöä rasvattoman kehon painon noususta, rasvan osuuden laskusta, lisääntyneestä luun tiheydestä, parantuneesta seksuaalivietistä ja -toiminnoista ja hieman yllättäen myös parantunut sokeritasapaino (9).

Kun testosteronin puutos epäily herää

Ensimmäisenä kerrataan oireisto tarvittaessa esimerkiksi IMO -lomaketta tukena käyttäen. Mikäli tämänkin perusteella oireisto saattaisi johtua testosteronin vajeesta, aloitetaan laboratorio tutkimukset.

Koska testosteronin pitoisuus vaihtelee normaalitilassakin tarvitaan vähintään 2 erillistä verikoetta varsinaisen testosteroni vajeen osoittamiseen. Yksittäinen matala arvo ei siis riitä. Tämän lisäksi pitää selvittää mahdollisen testosteroni vajeen syitä. Käytännössä tämä tarkoittaa hormonitoiminnan laajempaa tutkimista (aivolisäke, kilpirauhanen, sokeritauti). Samalla tehdään kliininen tarkastelu, jossa huomioidaan sydän terveys, rasva-aineenvaihdunta ja eturauhasten tilanne. Ikääntyvällä pitää vielä arvioida tutkittavan kyky ymmärtää tutkimukset.

Jokaisen potilaan kohdalla ennen tutkimuksia pitää selventää mahdollisen hoidon aiheuttama seuranta tarve ja sitoutuminen hoitoon.

Huolellisen diagnosoinnin jälkeen aloitettu testosteronikorvaushoito nostaa elämänlaatua, mutta vaatii tarkan seurannan

Testosteronikorvaushoitoa on tavalla tai toisella annettu jo vuosikymmeniä. Siitä huolimatta kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta tarkasti. Aiemmin huolta on ollut sydän- ja verisuonisairauksien sekä eturauhassyövän esiintyvyyden kasvusta. Nyt näyttäisi siltä, että näihin huoliin ei ole syytä, joskin jatkotutkimuksia tarvitaan (7, 9-11). Oikein valituilla potilailla testosteronikorvaushoidolla saavutetaan selvä elämänlaadun parantuminen edellä mainittuihin vaikeuksiin (12).

Alkuun potilasta seurataan tiheään. Ensimmäiselle kontrolli käynnille kutsutaan jo 3kk kuluttua. Samalla tarkistetaan verikokein verenkuva, maksa-, kolesteroli, eturauhas- ja testosteroni arvot. Käynnillä tunnustellaan eturauhanen ja arvioidaan sydämen tilaa oireiden, voinnin ja kliinisen tutkimuksen perusteella. Seuraava kontrolli on puolen vuoden kohdalla.  Mikäli näyttää siltä, että korvaushoidolla saavutetaan vastetta elämän laatuun, eikä kliinisessä tutkimuksessa tule estettä jatkolle, voidaan yleensä alkuun valittu geelimäinen valmiste vaihtaa pistos muotoon, joka annetaan noin 12 viikon välein. Seuranta voidaan vaihtaa puolivuosittaiseksi. Hoidon vakiinnuttua ilman sivuvaikutuksia, voidaan seurantaa harventaa vuosittaiseksi.

Testosteronikorvaushoidon riskitilanteet

Sydän- ja verisuonisairaudet mukaan lukien aivoinfarkti

Testosteronikorvaushoitoa on perinteisesti pidetty riskitekijän sydäntapahtumille. Testosteronin tiedetään nostavan ns. haitallisen kolesteroli (LDL) määrää ja laskevan ns. hyödyllisen kolesterolin (HDL) määrää. Sen lisäksi testosteroni voi nostaa veren punasolujen lukumäärää, joka saattaa lisätä verisuonitukosten riskiä. Aihetta on tutkittu, mutta tulokset ovat olleet suurelta osin ristiriitaisia. Viimeaikaisissa julkaisuissa on kuitenkin vahvistunut se kanta, että testosteronikorvaushoito ei lisää sydän- ja verisuonitapahtumien (esim aivoinfarkti) riskiä (7, 10) ja voi jopa hieman vähentää näitä (10). Joka tapauksessa aihe tarvitsee lisää riittävään laajoja ja hyvin suunniteltuja tutkimuksia, jotta voidaan jotain varmaa sanoa.

Sydämen vajaatoiminta (ks. myös Ikääntyvän sydämen vajaatoiminta) on ikääntyvillä yhä yleisempi vaiva. Sydämen vajaatoiminta ei kuitenkaan koske pelkästään sydäntä, vaan on käsitettävissä myös laajemmaksi kokonaisuudeksi, jossa lihasmassa ja sitäkautta suorituskykyä katoaa yleisemminkin. Testosteronia on tutkittu sydämen vajaatoiminnan hoidossa. Sen on osoitettu lisäävän sydämen vajaatoiminta potilaan elämänlaatua ja fyysistä suorituskykyä (13).

Näkemykseni on se, että sydän- ja verisuonisairauksien riskiä voidaan hallita huolellisella ja tavanomaista tarkemmalla seurannalla. Lisäksi muut yleiset hoidettavissa olevat riskitekijät (liikkumattomuus, tupakointi, ylipaino, verenpaine ja -sokeri) tulee olla hyvin hallinnassa. 

Eturauhassyöpä

Testosteronin merkitys eturauhassyövän hoidossa on pitkään ollut tiedossa. Vuonna 1941 julkaistussa läpimurtotutkimuksessa havaittiin, että kastraatio (jonka vuoksi siis testosteronitaso laskee huomattavasti) pienensi metastasoitunutta (levinnyttä) eturauhassyöpää. Hieman yllättäen matala testosteroni taso on myös liitetty vaikeampaan ja levinneempään eturauhassyöpään sen diagnoosivaiheessa. Toisaalta korkea testosteroni taso on liitetty eturauhassyövän yleisyyteen, joskin tämä tulos on ristiriitaisempi. On jopa havaittu, että korkea testosteronitaso voisi suojata eturauhassyövältä. Joka tapauksessa korkean testosteronin aikana tullut eturauhassyöpä on ollut rauhallisempi ja paremmin hoidettavissa (11).

Näkemykseni on, että testosteronihoitoa voidaan hyvin harkita tilanteessa, jossa potilaalla on todettu ja hoidettu matalan riskin eturauhassyöpä. Tämä näkemys on hieman tiukempi, kuin yllä mainitussa tutkimuksessa esitetty arvio. Seurannan tulee olla tavanomaista tarkempaa.

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu

Tavanomaisen käsityksen mukaisesti korkea testosteronitaso kasvattaa eturauhasta ja niinpä sen hoidossa onkin käytetty lääkkeitä, jotka vähentävät testosteronin muuttumista aktiiviseen muotoon. Tätä käsitystä on haastettu ja hiljattain onkin julkaistu katsaus artikkeli (14), jossa matalaa testosteronitasoa pidetään eturauhasen liikakasvun riskitekijänä. Samassa artikkelissa otetaan kanta, että testosteronikorvaushoito, on oikein valituilla potilailla turvallista, mahdollisesti jopa hyödyllistä.

Näkemykseni on, että testosteronikorvaushoitoa voidaan tarjota eturauhasen liikakasvusta kärsivälle potilaalle, jolla on selvät testosteronin puutoksesta johtuvat oireet ja laboratoriolöydökset. Tässäkin tilanteesta seuranta tulee olla tavanomaista tarkempaa.

Testosteroni saattaa parantaa lievästä muistisairaudesta kärsivän elämänlaatua

Testosteronin vaikutuksia mielialaan ja kognitioon (älyllisiin toimintoihin) on tutkittu sekä hypogonadaalisessa, että eugonadaalisessa (kivesten normaali toiminta) tilanteessa. Tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia, mutta hyötyäkin on nähty (15, 16, 17). Yhdessä kokooma-artikkelissa esiteltiin ajatus, että testosteronilla olisi u mallinen käyrä suhteessa kognitiivisiin kykyihin (8). Tämä tarkoittaa sitä, että olisi olemassa tietty henkilökohtainen optimaalinen testosteronitaso ja sen ulkopuoliset arvot haittaavat näitä kykyjä. Varsin mielenkiintoista on se, että testosteronilla on jo pitkään tiedetty olevan hermosoluja suojaavaa vaikutusta (17)

Hypogonadaalisilla miehillä testosteronivajeen on osoitettu parantavan kognitiivista kyvykkyyttä ja mielialaa (15). Myös eugonadaalisilla miehillä on havaittu hyötyä testosteronikorvaushoidosta muistisairauden esiasteella (mild cognitive impairment, MCI) tai lievässä muistisairaudessa tiettyihin kognitiivisiin toimintoihin, kuten paikalliseen ja sanalliseen muistiin sekä hahmotus kykyyn (16). Edellä mainitussa kokooma artikkelissa esitettiin myös ajatus, että testosteroni saattaa suojata aivoja eugonadaalisilla MCI potilaalla (8).

Muistisairaus aiheuttaa lähes poikkeuksetta ns. käytösoireita, joista yleisin on masennus. Muistisairauteen muistin heikkenemisen lisäksi yleisemmin liittyy voimattomuutta ja väsymystä, paikan tajun vaikeutta ja hahmotushäiriöitä. Näkemykseni mukaan hypogonadaalisella miehellä, jolla on todettu MCI, lievä tai korkeintaan keskivaikea muistisairaus, voidaan tarkkaan seuraten harkita testosteronikorvaushoitoa yleisen elämänlaadun parantamiseksi (12, 18). Tutkimusnäyttöä ei ole vielä vakuuttavasti siitä, että testosteroni voisi suojata varsinaiselta muistisairaudelta.

Testosteronia on arvioitu lonkkamurtuman jälkeisessä hoidossa

On arveltu, että testosteronin lihasmassaa ja voimaa lisäävä vaikutus saattaisi parantaa lonkkamurtumasta toipuvaa ikäihmistä. Lonkkamurtuman taustalla usein on gerasteniaa, muistisairautta ja aliravitsemusta. Näyttää siltä, että yksistään testosteronikorvaushoito ei tuo lisäarvoa lonkkamurtuma jälkeisessä kuntoutuksessa. Tästä tarvitaan vielä lisää tutkimusta (19).

Yhteenveto ja kirjoittajan näkemys testosteronikorvaushoidosta

Testosteronin eritys on tarkoin säädelty prosessi. Ikääntyminen vähentää erityisesti vapaan eli vaikuttavan testosteronin määrää. Testosteronin pitoisuutta kannattaa testata sellaisessa tilanteessa, jossa on testosteronin puutteeseen sopivia oireita ja löydöksiä. Lisäksi sen testaaminen näyttäisi olevan merkityksellistä erityistilanteissa, kuten muistisairaalla (tai epäillyssä muistisairaudessa), gerastenia- ja sydämen vajaatoiminta potilaalla. Diagnostiikka ei ole yksioikoista, eikä saa perustua yhteen mitattuun arvoon. Myös sekundaarista testosteronivajetta aiheuttavat tilat tulee olla poissuljettu. Itse hoito vaatii tarkkaa seurantaa, erityisesti riskitilanteissa (sepelvaltimotauti tai eturauhassyöpä potilaalla). Nämä eivät kuitenkaan ole ehdottomia vasta-aiheita.

Oikein valituilla potilailla testosteronikorvaushoidolla saavutetaan merkittävää elämänlaadun parantumista.

Lähteet:

  1. Genuth SM. 2004. The Reproductive Glands teoksessa Berne RM, Levy MN, Koeppen BM, Stanton BA (edit.) Physiology. 920-976. Mosby. St Louis.
  2. Crawford M, Kennedy L. Testosterone replacement therapy: role of pituitary and thyroid in diagnosis and treatment. Transl Androl Urol. 2016 Dec;5(6):850-858.
  3. Priskorn L, Jensen TK, Bang AK, Nordkap L, Joensen UN, Lassen TH, Olesen IA, Swan SH, Skakkebaek NE, Jørgensen N. Is Sedentary Lifestyle Associated With Testicular Function? A Cross-Sectional Study of 1,210 Men. Am J Epidemiol. 2016 Aug 15;184(4):284-94.
  4. Lamm S, Chidakel A, Bansal R. Obesity and Hypogonadism. Urol Clin North Am. 2016 May;43(2):239-45.
  5. Ugwu TE, Ikem RT, Kolawole BA, Ezeani IU. Clinicopathologic assessment of hypogonadism in men with type 2 diabetes mellitus. Indian J Endocrinol Metab. 2016 Sep-Oct;20(5):667-673.
  6. Braunstein GD. 2004. Male Reproductive Endocrinology teoksessa Andreoli TE, Carpenter CCJ, Griggs RC, Loscalzo J. Celis Essentials of Medicine 6th Edition. 615-620. Saunders. Philadelphia.
  7. Khera M, Broderick GA, Carson CC 3rd, Dobs AS, Faraday MM, Goldstein I, Hakim LS, Hellstrom WJ, Kacker R, Köhler TS, Mills JN, Miner M, Sadeghi-Nejad H, Seftel AD, Sharlip ID, Winters SJ, Burnett AL. Adult-Onset Hypogonadism. Mayo Clin Proc. 2016 Jul;91(7):908-26.
  8. Hua JT, Hildreth KL, Pelak VS. Effects of Testosterone Therapy on Cognitive
    Function in Aging: A Systematic Review. Cogn Behav Neurol. 2016 Sep;29(3):122-38.
  9. Davidiuk AJ, Broderick GA. Adult-onset hypogonadism: evaluation and role of
    testosterone replacement therapy. Transl Androl Urol. 2016 Dec;5(6):824-833.
  10. Lopez DS, Canfield S, Wang R. Testosterone replacement therapy and the heart:
    friend, foe or bystander? Transl Androl Urol. 2016 Dec;5(6):898-908.
  11. Pastuszak AW, Rodriguez KM, Nguyen TM, Khera M. Testosterone therapy and
    prostate cancer. Transl Androl Urol. 2016 Dec;5(6):909-920.
  12. Almehmadi Y, Yassin AA, Nettleship JE, Saad F. Testosterone replacement therapy improves the health-related quality of life of men diagnosed with late-onset hypogonadism. Arab J Urol. 2016 Mar;14(1):31-6.
  13. Wang W, Jiang T, Li C, Chen J, Cao K, Qi LW, Li P, Zhu W, Zhu B, Chen Y. Will testosterone replacement therapy become a new treatment of chronic heart failure? A review based on 8 clinical trials. J Thorac Dis. 2016 May;8(5):E269-77.
  14. Baas W, Köhler TS. Testosterone Replacement Therapy and BPH/LUTS. What is the Evidence? Curr Urol Rep. 2016 Jun;17(6):46.
  15. Jung HJ, Shin HS. Effect of Testosterone Replacement Therapy on Cognitive Performance and Depression in Men with Testosterone Deficiency Syndrome. World J Mens Health. 2016 Dec;34(3):194-199.
  16. Cherrier MM, Matsumoto AM, Amory JK, Asthana S, Bremner W, Peskind ER, Raskind MA, Craft S. Testosterone improves spatial memory in men with Alzheimer disease and mild cognitive impairment. Neurology. 2005 Jun 28;64(12):2063-8.
  17. Pike CJ, Carroll JC, Rosario ER, Barron AM. Protective actions of sex steroid hormones in Alzheimer’s disease. Front Neuroendocrinol. 2009 Jul;30(2):239-58.
  18. Cherrier MM, Anderson K, Shofer J, Millard S, Matsumoto AM. Testosterone treatment of men with mild cognitive impairment and low testosterone levels. Am J Alzheimers Dis Other Demen. 2015 Jun;30(4):421-30.
  19. Farooqi V, van den Berg ME, Cameron ID, Crotty M. Anabolic steroids for
    rehabilitation after hip fracture in older people. Cochrane Database Syst Rev.
    2014 Oct 6;(10):CD008887.

Lihasvoimaharjoittelun merkitys nousee

Lihasvoimaharjoittelulla on pitkään tiedetty olevan edullisia terveysvaikutuksia. Duodecim lehdessä jo 2011 sisätautilääkäri Jan Sundell kirjoitti lihasvoimaharjoittelun eduista katsaus artikkelin (1). Siinä huomioitiin terveysvaikutuksen niin aikuistyypin sokeritaudissa kuin ikääntyvien hauraus-raihnaus oireyhtymässä (jota gerasteniaksikin kutsutaan). Sokeritaudin osalta uudet kuvantamistutkimukset ovat selventäneet lihasvoimaharjoittelun hyötyjä sokeritaudissa. Se lisää lihasten sokerin käyttöä, vähentää sisäelinten ympärillä olevaa sekä lihasten ja maksan sisällä olevan rasvan määrää. Lisäksi se vielä vähentää maksan sokerin tuotantoa. (2)  Hauraus-raihnausoireyhtymä on tila, jossa lihasvoima ja -massa katoavat odotettua nopeammin. Se voi johtaa toimintakyvyn laskuun sekä avun tarpeen kasvamiseen, itsenäisyyden vähenemiseen ja elämänlaadun laskuun. Lihasvoimaharjoittelu yhdistettynä oikean laiseen ruokavalioon on tehokasta hoitoa juuri tähän (1). Helsingin sanomissa kerrotaankin tutkimuksesta, jossa lihasvoimaharjoittelun vaikutuksia tutkitaan laajassa eurooppalaisessa tutkimusyhteistyössä (3).

Lähteet:

  1. Sundell J. Lihasvoimaharjoittelu on liian vähän käytetty täsmälääke lihavuudessa ja vanhuudessa. Duodecim. 2011;127(4):335-41.
  2. Hannukainen J. Lihasvoimaharjoittelu parantaa lihaksen ja maksan sokeriaineenvaihduntaa ikääntyneillä naisilla. Bestpractice. 2016;4(16):18-20.
  3. Mielonen M. Voimaharjoittelun on tehokkaikeino säilyttää toimintakyky vanhalla iällä – ”Ahdistus väheni, mieliala parani ja muistikin säilyi paremmin”. Helsingin Sanomat. 14.12.2016

Testosteroni muistihäiriön hoidossa

Testosteronin vaikutuksia on tutkittu myös muistihäiriöiden hoidossa ja ehkäisyssä. Tutkimustulokset ovat olleet osin ristiriitaisia, mutta hiljattain julkaistussa katsausartikkelissa ollaan optimistisia. Testosteronikorvaushoidolla on saatu lupaavia tuloksia myös silloin, kun testosteronitaso on normaali.

Lähteet:

  1. Hua JT, Hildreth KL, Pelak VS. Effects of Testosterone Therapy on Cognitive
    Function in Aging: A Systematic Review. Cogn Behav Neurol. 2016 Sep;29(3):122-38.

Osteoporoosi – toimitakyvyn ja elämälaadun uhka

Osteoporoosista puhutaan silloin, kun kyseessä on jo selvä luuntiheyden heikkeneminen ja näin ollen murtumariskin kasvaminen. Osteopenia on tästä lievempi muoto. Osteoporoosi on merkittävä geriatrinen sairaus, koska se aiheuttaa elämänlaadun ja toimintakyvyn laskua (1) ja sairastuttaa nimen omaan ikääntyviä ihmisiä (2). On myös arveltu, että osteoporoosi liittyy muiden sairauksien osalta huonompaan ennusteeseen (3). Näiden seikkojen vuoksi osteoporoosi tulee tunnistaa ja hoitaa tehokkaasti. Tavoitteena ovat mahdollisimman pitkään kestävä omatoimisuus ja toimintakyky sekä korkea elämänlaatu.

Taustatekijät

Osteoporoosi on luuston aineenvaihduntasairaus. Luu ei suinkaan ole vain passiivinen tukiranka vaan alati uudistuva ja fyysiseen ympäristöön mukautuva elin. Luuston merkittäviä kovuutta tuovia komponentteja ovat erilaiset kalsiumsuolat. Kalsiumioni eli vapaa kalsium on myös elimistössä erittäin tärkeä sekä solun sisäisten, että solun ulkoisten toimintojen välittäjäaine. Ilman sitä, ei lihakset supistu tai hermot välitä tietoa. Tämän pitoisuutta säädelläänkin monella tapaa. Vapaan kalsiumin pitoisuus veressä pysyy hyvin tarkasti tietyssä vaihteluvälissä lähes riippumatta ravitsemuksen kalsiumin määrästä. Säätelyyn osallistuvat parathormoni (PTH) ja D- vitamiini. PTH erittyy lisäkilpirauhasista, joita ihmisellä on 4 kappaletta. Kaksi sekä oikeassa, että vasemmassa kilpirauhasen lohkossa. PTH lisää luuta hajottavien solujen toimintaa, nostaen näin veren kalsium pitoisuutta. Sen lisäksi se lisää munuaisissa kalsiumin takaisin imeytymistä eli vähentää kalsiumin eritystä virtsaan. Kolmas, joskin epäsuora tapa, välittyy myös munuaisten kautta. Munuaiset muuttavat D vitamiinin aktiiviseen muotoon, jonka ansiosta kalsium imeytyy suolistosta tehokkaammin. PTH tehostaa tätä munuaisten D vitamiinin aktivaatiota. Näin D vitamiini linkittyy PTH:n kanssa kalsium aineenvaihduntaan ja myös luustoon käytettävissä olevaan kalsiumiin. Nimittäin suurentunut veren kalsiumioni määrä sidotaan taas luustoon luuta muodostavien solujen toimesta. (4)

Riskitekijät

Riskitekijät jakautuvat sellaisiin, joihin ei voi vaikuttaa (mm. aiempi murtuma, ikä, sukupuoli, perintötekijät) sekä niihin, joihin voi vaikuttaa (tupakointi, alkoholin suurkulutus, vähäinen liikunta, kalsiumin vähäinen saanti ruoasta, alhainen ruumiinpaino). Lisäksi moni lääkitys vaikuttaa luuntiheyteen. Näitä ovat muunmuassa kortisoni, epilepsialääkeet, liiallinen kilpirauhashormonin käyttö, epätarkoituksenmukainen vatsansuojalääkkeiden käyttö. Luuntiheyteen, joko suoraan tai välilillisesti vaikuttavia sairauksia ovat liiallinen kortisolin tuotanto, kilpirauhasen liikatoiminta, lisäkilpirauhasen liikatoiminta, maksakirroosi, sukupuolihormonivajaus (sekä miehillä, että naisilla), vatsan alueen leikkaukset ja suolistosairaudet, jotka vaikuttavat kalsiumin imeytymiseen sekä pahanlaatuiset veritaudit (myelooma, lymfooma, leukemia), että laajasti levinneet muut pahanlaatuiset syövät. (5)

Tunnistaminen

Osteoporoosi on usein täysin oireeton ja etenee, kunnes tapahtuu ensimmäinen murtuma. Mikäli tämä ei aiheuta selvää toiminnan vajautta, voi se jopa jäädä huomaamatta. Syvä eteen taivutus, yskäisy, raskaan esineen nostaminen tai varsin viattoman oloinen kaatuminen saattavat johtaa epätavallisesti kipeytyneeseen selkään, joka kuitenkin pitkähkön ajan kuluessa paranee itsestään. Taustalla voi olla osteoporoosin heikentämän nikaman murtuma. Silloin, kun murtuma tapahtuu esim. ranteessa tai lonkassa ja näin johtaa selvään toimintavajaukseen, havaitaan se yleensä heti.

Osteoporoosin seulomiseksi on kehitetty Suomessa ultraääntä käyttävä menetelmä (Bindex®), jolla on todettu olevan varsin hyvä korrelaatio perinteisen DXA mittauksen kanssa (6-7). Menetelmää ei kuitenkaan ole vielä verrattu riittävän laajoissa tutkimuksissa perinteiseen DXA mittaukseen, joten kirjoittajan näkemyksen mukaan pelkästään tämän menetelmän perusteella ei ole syytä toistaiseksi asettaa osteoporoosin diagnoosia eikä tehdä lääkitys päätöksiä. Koska menetelmä on kuitenkin edullinen ja haitaton, voidaan sitä hyvin käyttää osteoporoosin seulontaan.

Ainoa luotettava tapa diagnosoida osteoporoosi, on kaksienergiainen luuntiheysmittaus (DXA). Mittaus tehdään sekä lannerangasta, että reisiluunyläosasta. Jossain tilanteissa mittauksia tehdään myös kädestä. DXA mittauksen tulokset ilmoitetaan niin sanottuina T-scorena. Luku ilmoittaa kuinka kaukana tutkittavan luuntiheys on suhteessa aikuisen keskimääräiseen luun huippu tiheyteen. Normaalina pidetään, kun arvo on pienentynyt korkeintaan yhden keskihajonnan verran (-1SD; T-score ≥ -1). Osteopeniasta puhutaan, kun luuntiheys on vähentynyt yhdestä kahteen ja puoleen keskihajontaa (-1 – -2.5SD; -2.5 < T-score < -1). Osteoporoosiin tarvitaan alle kahden ja puolen keskihajonnan muutos (-2.5SD; T-score ≤ -2.5). Monimutkainen asia on hyvin selitetty THL:n osteoporoosi julkaisussa sivulla 4.

Toinen tapa tunnistaa kohonnut murtuma riski on FRAX mittarin käyttö. Lyhenne on mukailtu englannin kielisistä sanoista fracture risk assesment tool. Se kertoo todennäköisyyden saada osteoporoottinen luunmurtuma seuraavan 10 vuoden aikana. Riski on jaettu kolmeen luokkaan. Korkeimmassa riskiluokassa olevien potilaiden hoito katsotaan aiheelliseksi ilman luuntiheysmittausta. Keskisuuressa riskissä suositellaan ensin luuntiheyden mittausta ja vasta sitten hoitoa, mikäli luuntiheys on alentunut. Matalimmassa riskiluokassa pärjätään riskitekijöiden hoidolla. On huomattava, että normaali luuntiheys ei tarkoita, etteikö murtumaa voisi tulla. Sen riski vain ei ole suurentunut alentuneen luuntiheyden vuoksi (vaikkakin voi olla suurentunut esimerkiksi riskialttiin harrastuksen takia).

Hoito

Osteoporoosin, kuten käytännössä kaikkien merkittävien pitkäaikaissairauksien hoito, on jossain määrin myöhässä, kun tauti todetaan. Tällä haluan alleviivata sitä yksinkertaista seikkaa, että oman edun tavoittelun nimissä riskitekijöihin kannattaa vaikuttaa ennen taudin puhkeamista. Tärkeimpiä ennaltaehkäisykeinoja osteoporoosiriskin vähentämisessä ovat riittävä liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Näiden lisäksi ravitsemuksesta tulee saada riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Suomessa jälkimmäinen tarkoittaa D-vitamiini lisää 20μg päivittäin vuoden ympäri. Kalsiumin suomalaiset pääsääntöisesti saavat hyvin ravitsemuksen kautta. Kalsiumin lisäannosteluun liittyy merkittäviä haittavaikutuksia (vatsavaivoja, munuaiskiviä sekä lisääntynyt sydän- ja aivoinfarkti riski), joten sitä on syytä määrätä vain erityisissä tilanteissa (8).

Mitä liikuntaa sitten pitäisi harrastaa? Luuterveyden kannalta olennaista on harrastaa liikuntaa, jota tehdään painovoimaa vastaan (kävely, juoksu, hyppely) ja siinä on tärähdyksiä sekä lihasvoima harjoitteita (9). Tällaisella saadaan luun uudismuodostus käyntiin. Kun liikunta yhdistetään luun hajoamista hidastavaan lääkitykseen, saadaan parhaat tulokset (10). Tämä ei ole yllättävää, sillä liikunta tehostaa luun muodostusta ja lääkityksellä vähennetään luun hajoamista.

Lääkehoito on aina aiheellinen, kun taustalla on pieni energiainen lonkka- tai nikama murtuma. Tässä yhteydessä ”pieni energia” tarkoittaa mitä tahansa kaatumista samalla tasolla. Myös silloin, kun luuntiheysmittauksessa todetaan osteoporoosi, on lääkehoito aiheellinen. Muissa tapauksissa lääkehoidon päätöksen tueksi voidaan tehdä paitsi luuntiheysmittaus, mutta myös yllä mainittu FRAX -pisteytys. (2)

Lääkehoito aloitetaan tyypillisesti luunhajoamista vähentävällä lääkityksellä. Ensilinjan lääkevalinta onkin yleensä suun kautta otettava bisfosfonaatti. Mikäli tällaisella ei saavuteta riittävää tehoa esim. imeytymisvaikeuden vuoksi, voidaan harkita suoneen annettavaa bisfofonaattia (tsolendronaatti, Aclasta®). Suunkautta otettavien bisfosfonaattien kanssa täytyy juoda runsaasti (1-2 lasia) vettä ja olla pysty asennossa 30min ajan lääkkeen oton jälkeen. Lääkkeisiin liittyy ruokatorven syöpymän riski, mikäli näin ei toimita. Kun bisfosfonaateilla ei saada riittävää tehoa tai ne ovat vasta-aiheisia, on vaihtoehtona strontiumranelaatti (Protelos®). Lääkkeeseen liittyy merkittäviä haittavaikutuksia ja ne tulee olla hyvin hallinnassa ennen määräämistä. Denosumabi (Prolia®) luokitellaan myös luunhajoamista vähentäväksi lääkkeeksi. Se on osteopooroosilääkkeistä uusin, jonka toiminta perustuu osteoklastien (luuta hajottavat solut) muodostumisen estoon. (2)

Luun muodostusta tehostavia lääkkeitä liikunnan ja D vitamiinin ohella ovat teriparatidi (Forsteo®) ja naisilla hormonikorvaushoidot. Teriparatidi on PTH -hormonin aktiivinen osa, joka lisää osteoblastien (luutamuodostavien solujen) toimintaa. Sen aikana tulee huolehtia riittävästä kalsiumin ja D vitamiinin saannista. Teriparatidi pistetään kerran vuorokaudessa kahden vuoden ajan. Hoitojaksoa ei saa uusia, mutta muita osteoporoosihoitoja voidaan antaa. Kyseessä on ns. toisen linjan hoito eli käytetään silloin, kuin muilla keinoin ei ole saavutettu riittävää tehoa. (2)

Lopuksi

Luuterveyden kulmakiviä ovat riskitekijöiden poisto, hyvä ravitsemus, riittävä D vitamiini ja liikunta sekä tarvittaessa lääkehoito. Näillä pyritään vahvistamaan luuta. Näiden lisäksi tärkeää on myös ehkäistä kaatumisia ja tästä aiheesta onkin jo aiempi artikkeli.

Lähteet:

  1. Jürisson M, Pisarev H, Kanis J, Borgström F, Svedbom A, Kallikorm R, Lember M, Uusküla A. Quality of life, resource use, and costs related to hip fracture in Estonia. Osteoporos Int. 2016 Feb 23. [Epub ahead of print]
  2. Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. 2014.
  3. Yamamoto LA, DiBonaventura M, Kawaguchi I. The association between osteoporosis and patient outcomes in Japan. J Med Econ. 2016 Mar 16:1-8. [Epub ahead of print]
  4. Stewart A. Andreoli & Carpenter’s Cecil Essentials of Medicine. 8th ed. Philadelphia: Saunders Elsevier. c2010. Chapter 73, Normal Physiology of Bone and Mineral Homeostasis; p. 772-782.
  5. Greenspan S. Andreoli & Carpenter’s Cecil Essentials of Medicine. 8th ed. Philadelphia: Saunders Elsevier. c2010. Chapter 76, Osteoporosis; p. 772-810.
  6. Karjalainen JP, Riekkinen O, Töyräs J, Jurvelin JS, Kröger H. New method for point-of-care osteoporosis screening and diagnostics. Osteoporos Int. 2016 Mar;27(3):971-7.
  7. Schousboe JT, Riekkinen O, Karjalainen J. Prediction of hip osteoporosis by DXA using a novel pulse-echo ultrasound device. Osteoporos Int. 2017 Jan;28(1):85-93.
  8. Reid IR, Bristow SM, Bolland MJ. Calcium supplements: benefits and risks. J Intern Med. 2015 Oct;278(4):354-68.
  9. Zhao R, Zhao M, Xu Z. The effects of differing resistance training modes on the preservation of bone mineral density in postmenopausal women: a meta-analysis. Osteoporos Int. 2015 May;26(5):1605-18.
  10. Zhao R, Xu Z, Zhao M. Antiresorptive agents increase the effects of exercise on preventing postmenopausal bone loss in women: a meta-analysis. PLoS One. 2015 Jan 23;10(1):e0116729.

Liikunta ehkäisee myös hauraan muistisairaan fyysisen toimintakyvyn laskua.

Uudessa suomalaisen tutkimusryhmän julkaisussa on ensimmäistä kertaa todettu Alzheimerin tautia ja hauraus-raihnaus (gerastenia) oireyhtymää sairastavan toimintakyvyn laskun ehkäisyn onnistuvan liikunnan avulla. Tulos korostaa entisestään liikunnan merkitystä muistisairaan toimintakyvyn ylläpidossa.

Lähteet:

Perttila NM, Öhman H, Strandberg TE, Kautiainen H, Raivio M, Laakkonen M-L, Savikko N, Tilvis RS, Pitkala KH. Severity of frailty and the outcome of exercise intervention among participants with Alzheimer disease: A sub-group analysis of a randomized controlled trial. Eur Geriatr Med. 2016 Apr;7(2):117-121

Tarttuvien sairauksien ehkäisy vähentää sairaalahoidon tarvetta

Iän karttumisen myötä vastustuskyky infektio sairauksia kohtaan heikkenee. Tälle on olemassa englanninkielinen termi ”immunosenescence”, jolla tarkoitetaan immuunipuolustuksessa tapahtuvia muutoksia. Nämä johtavat sekä välittömän, että opitun immuunpuolustuksen heikkenemiseen ja rokotteiden tehon heikkenemiseen (1).

Rokotteet ovat tehokkaita monta merkittävää infektiotautia vastaan

Infektiot aiheuttavat vuosittain merkittävän määrän sairaalahoidon tarvetta ja jopa kuolevuutta. Keuhkokuume onkin yksi kuudesta Suomessa eniten vältettävissä olevia sairaalahoitojaksoja aiheuttavista sairauksista (2). Vaikka keuhkokuumeen yleisin aiheuttaja (pneumokokki) onkin bakteeri, on sitä vastaan kehitetty rokote. Sen käyttöä suositellaan kaikille yli 65 vuotiaille (3 ja 4). Rokote ehkäisee merkittävän osan keuhkokuumeesta etenkin kaikkein vaikeimpien tautimuotojen osalta ja siksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaakin sitä ikääntyville (5).  Influenssa on toinen suurta sairaalahoidon tarvetta ja kuoleisuutta aiheuttava infektiotauti. Senkin ehkäisyyn on kehitetty rokote, jota sekä THL, että kansainväliset julkaisut suosittavat kaikille yli 65 vuotiaille (3 ja 6). Kolmas merkittävää sairaalahoidon tarvetta sekä kuolleisuutta aiheuttava infektio tauti on norovirus. Se aiheuttaa rajun oksentelun ja ripulin, joka johtaa herkästi kuivumaan. Sitä vastaan ei ole vielä rokotetta, mutta kehitystä onneksi tapahtuu (7). Etenkin iäkkäillä, mutta myös muilla immuunipuolusukseltaan heikentyneillä voi lapsuudessa sairastettu vesirokko virus (Varicella Zoster) aiheuttaa vyöruusun. Vesirokkoa vastaan on kehitetty rokote, joka ehkäisee taudin ja näin suojaa myös aikuisen vyöruusulta. Nykypolven ikäihmisillä tätä rokotetta ei kuitenkaan ole ollut mahdollista hankkia. Myös vyöruusua vastaan on kehitetty rokote, joka ehkäisee noin puolet vyöruusutapauksista ja vielä suuremman osan vyöruusun jälkeisestä vaikeasta kiputilasta ns. postherpeettisestä neuralgiasta (3). Sitä suositellaankin kansainvälisessä kirjallisuudessa yli 60 vuotiaille (3).  Muita harkinnavaraisia rokotteita ovat hepatiitti A- ja B sekä tetanus. Hepatiitti rokotteita tarvitaan lähinnä matkustamisen ja tetanusrokotteita vammojen yhteydessä (3).

Rokotteet auttavat onnistuneessa ikääntymisessä

Yllä mainituista sairauksista keuhkokuume, influenssa ja vyöruusu johtavat usein sairaalahoitoon ja valitettavan usein toimintakyky sairaalaan joutumisen jälkeen on heikompi kuin ennen joutumista. On arvioitu, että ylläolevien sairauksien aiheuttama toimintakyvyn ja sitäkautta elämänlaadun merkittävä heikkeneminen olisi ehkäistävissä hyvällä rokote kattavuudella (8)

Käsien pesua ei ole syytä unohtaa

On osoitettu, että käsien pesulla voidaan ehkäistä infektioita tehokkaasti erilaisissa ympäristöissä mukaan lukien hoitokodit ja sairaalat (9, 10). Sitä ei ole syytä unohtaa kotioloissakaan!

Lähteet:

  1. Pera A, Campos C, López N, Hassouneh F, Alonso C, Tarazona R, Solana R. Immunosenescence: Implications for response to infection and vaccination in older people. Maturitas. 2015 Sep;82(1):50-5.
  2. Manderbacka K, Arffman M, Lumme S, Lehikoinen M, Ruuth I, Keskimäki I. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996-2010. SLL 2015 48:3298-3304
  3. Pilkinton MA, Talbot HK. Update on vaccination guidelines for older adults. J Am Geriatr Soc. 2015 Mar;63(3):584-8.
  4. Plosker GL. 13-Valent Pneumococcal Conjugate Vaccine: A Review of ItsUse in Adults. Drugs. 2015 Sep;75(13):1535-46.
  5. https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/pneumokokkirokote
  6. https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/kausi-influenssarokote
  7. Xia M, Wei C, Wang L, Cao D, Meng XJ, Jiang X, Tan M. A trivalent vaccine candidate against hepatitis E virus, norovirus, and astrovirus. Vaccine. 2016 Jan 8. pii: S0264-410X(16)00017-7.
  8. McElhaney JE, Gavazzi G, Flamaing J, Petermans J. The role of vaccination in successful independent aging. Eur Geriatr Med. 2016 Apr;7(2):171-175.
  9. Hocine MN, Temime L. Impact of hand hygiene on the infectious risk in nursing home residents: A systematic review. Am J Infect Control. 2015 Jul 13. pii:S0196-6553(15)00656-2.
  10. Luangasanatip N, Hongsuwan M, Limmathurotsakul D, Lubell Y, Lee AS, Harbarth S, Day NP, Graves N, Cooper BS. Comparative efficacy of interventions to promote hand hygiene in hospital: systematic review and network meta-analysis. BMJ. 2015 Jul 28;351:h3728.

Ikääntyvän sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta on mitä tyypillisimmin geriatrinen ongelma. Yli 80% sydämen vajaatoimintaa sairastavista on yli 75 vuotiaita ja yli 80 vuotiaista joka toisella on jo kehittynyt sydämen vajaatoiminta (1). Kaiken lisäksi kyseessä on hyvin yleinen sairaus, joka koskettaa noin 8% yli 75 vuotiaista (1). Väestön ikääntymisen myötä tämä vielä korostuu entisestään. Yhdysvalloissa on arvioitu, että yli 65 vuotiaista sydämen vajaatoimintaa sairastavia on 2030 luvulla yli 70% enemmän kuin tänä päivänä (2). Sydämen vajaatoiminta heikentää merkittävästi potilaan elämänlaatua (3), aiheuttaa toistuvaa sairaalahoidon tarvetta (4) ja lisää jopa kuolleisuutta (5). Näiden seikkojen vuoksi jokaisen geriatrin on syytä osata tunnistaa ja hoitaa sydämen vajaatoiminnasta kärsivät potilaat. Seuraavassa tekstissä käydään tarkemmin läpi sydämen vajaatoiminnan tunnistamista, jaottelua ja hoitoa. Toivon, että tekstistä on hyötyä niin ikääntyville, kuin heidän omaisilleen omahoidon tukena.

Sydämen vajaatoiminnan jaottelu

Sydän muodostuu neljästä lokerosta, kahdesta eteisestä ja kahdesta kammiosta. Nämä taas jaotellaan oikeaan ja vasempaan puoleen. Kummallakin puolella on yksi eteinen ja kammio. Eteisten tehtävä on työntää veri kammioihin, joista taas veri pumpataan muualle elimistöön. Oikea puoli huolehtii vähähappisen veren kierrättämisestä keuhkojen kautta sydämen vasemmalle puolelle, josta hapettunut veri taas pumpataan kaikkialle muualle elimistöön. Verenkierto siis koostuu kahdesta peräkkäin sijoitetusta pumpusta. Työn määrä jakautuu näille pumpuille epätasaisesti. Kierrättäähän sydämen oikeapuoli verta lyhyemmän matkaa vain keuhkojen kautta vasemmalle puolelle, joka taas kierrättää verta aivoista aina isovarpaan kärkeen saakka. Tästä epäsuhtaisesta työn määrästä johtuu, että sydämen vajaatoiminta on usein juuri vasemman kammion vajaatoimintaa. Sydämen pumppaustoiminnan eli supistumisen tehokkuutta kuvataan englanninkielisellä sanaparilla ejection fraction (EF). Sillä tarkoitetaan sitä osuutta kammiossa olevasta verestä, joka yhden supistumisen aikana lähtee kiertämään verisuonistoon. Normaalisti supistuvassa sydämessä tämä on yli 55%. Vasemman kammion vajaatoiminta voi heikentyä joko tämän supistumisen heikkenemisen vuoksi tai siksi, että sen täyttyminen ei tapahdu normaalisti. Ensimmäisessä tapauksessa puhutaan systolisesta ei supistumisen aikaisesta vajaatoiminnasta ja jälkimmäisessä tapauksessa diastolisesta eli sydämen laajenemisen aikaisesta vajaatoiminnasta. Systolisessa vajaatoiminnassa vika on siis siinä, että sydän ei pysty pumppaamaan riittävästi verta eteenpäin. Diastolisessa vajaatoiminnassa ongelma on taas siinä, että sydän ei lepovaiheen aikana täyty riittävän tehokkaasti.  Lisäksi on vielä sydämen oikean puolen vajaatoiminta.

Sydämen vajaatoiminnan oireet ja taudin kulku

Tyypillisimpiä sydämen vajaatoiminnan oireita ovat hengenahdistus, yleinen suorituskyvyn heikkeneminen ja alaraajojen turvotukset. Muistisairaalla oireet voivat olla huomattavan harhaan johtavia: epämääräistä tuskaisuutta, aggressiivisuutta, sekavuutta tai apatiaa ja yleistä voimattomuutta. Tyypillisesti sydämen vajaatoiminta etenee pikkuhiljaa ja oireita ilmaantuu vaihtelevasti erilaisten rasitusten, esimerkiksi hengitystie infektion yhteydessä. Oirejaksot voidaan nähdä eräänlaisina alaspäin vievinä portaina, joista jokainen vaihtelee paitsi leveydeltää, myös korkeudeltaan. Hyvällä hoidolla ja kuntoutuksella saatetaan saada syväkin askel pysäytettyä ja jopa ylöspäin suuntautuva porras ainakin taudin alkuvaiheessa aikaiseksi. Kulmakivenä tässä ovat aktiivinen omalääkäri, potilaan määrätietoinen sitoutuminen haittatekijöiden poistamiseen (tupakointi, liikkumattomuus, liiallinen alkoholin ja suolan käyttö), lääkkeiden säännöllinen käyttö ja vankka tahto kuntouttaa itseään. Mikäli nämä pettävät, pahimmillaan voidaan joutua sairaalahoito kierteeseen. Sydämen vajaatoiminta onkin yksi kuudesta taudista, jotka aiheuttavat Suomessa kaksi kolmasosaa hyvällä hoidolla vältettävissä olevista sairaalahoitojaksoista (6).

Vajaatominnan oireiden luokittelu NYHA luokan mukaan

NYHA luokka tulee sanoista New York Heart Association, joka on Amerikan Yhdysvalloissa kehitetty luokittelu. Se perustuu potilaan ilmoittamiin oireisiin. NYHA I luokkaan kuuluvalla potilaalla ei ole mitään oireita. NYHA II luokassa oireet hieman haittaavat fyysistä suorituskykyä, mutta levossa ei ole mitään oireita. NYHA III luokassa suorituskyky on jo selvästi alentunut. Oireita on jo kevyemmässäkin rasituksessa, mutta ei vieläkään levossa. Vaikeimmassa NYHA IV luokassa kaikki fyysinen rasitus aiheuttaa oireita ja ovat suorituskyky on voimakkaasti alentunut. Levossakin alkaa olla oireita.

Sydämen vajaatoiminnan yleisimpiä syitä

Sydämen systolisen vajaatoiminnan yleisimmät syyt ovat: verenpainetauti, sepelvaltimotauti, läppäviat ja näiden yhdistelmät (1). Nämä syyt kattavat yli 80% sydämen vaajaatoiminnasta. Lisäksi etenkin ikäihmisillä keuhkosairaudet (keuhkoahtaumatauti, fibroosi, uniapnea jne.) aiheuttavat sydämen vajaatoimintaa, joka on usein oikean puolen vajaatoimintaa. Diastolisen vajaatoiminan syitä ovat myös yllä mainitut, mutta erityisen olennaisia ovat verenpainetauti, sokeritauti ja eteisvärinä (7). Näistä kaksi ensimmäistä tautia jäykistävät sydämen seinämää ja eteisvärinä taas aiheuttaa eteisten pumppauksen tehottomuuden, jonka vuoksi kammio ei täyty tehokkaasti. Harvinaisempia sydämen vajaatoiminan syitä ovat amyloidoosi, sarkoidoosi ja muut kertymäsairaudet. Vielä harvemmin sydämeenkin voi kehittyä kasvaimia.

Nämä taustatekijät aiheuttavat sydämen toiminnan vajauksen, joka taas aiheuttaa muiden kudosten hapen puutetta. Jo ennen varsinaisten oireiden ilmaantumista kudosten hapenpuute laukaisee kompensaatio mekanismeja, joista olennaisimpia ovat sympaattisen hermoston ja reniini-angiotensiini-aldosteroni (RAA) järjestelmien aktivaatio. Alkuvaiheessa närmä järjestelmät tehostavat pumppaustoimintaa, mutta pitkittyessä ne edelleen heikentävät sydämen toimintaa.

Hoitokeinot

Sydämen vajaatoiminnan hoito keskittyy edellisessä kappaleessa mainittujen pitkittyneiden kompensaatiomekanismien hillitsemiseen. Se tapahtuu lääkkeellisesti käyttäen B salpaajia, ACE estäjiä ja spirinolaktonia (8). Näiden lisäksi oireita helpotetaan nesteenpoistolääkityksellä sekä usein nitrovalmisteilla. Jossain tilanteissa sykkeen rauhoittaminen on tarpeen. Etenkin eteisvärinässä voidaan käyttää digitalista ja sinusrytmissä ivabradiinia (8). Nykyisen käsityksen mukaan pientä lisähyötyä voidaan saada rautalisästä, jos rautavarastot ovat vajavaiset (9).

Osalla potilaista voidaan harkita vajaatoimintatahdistinta. Tällaiseen saatetaan päätyä, mikäli potilaalla on normaali (sinus) rytmi, jossa kammion sisäinen sähkön johtuminen on hidastunut (>150ms) vasemman haarakatkoksen vuoksi, potilaalla on jo kevyessä rasituksessa oireita ja vasemman kammion EF on <35%. Tällöin vasemman kammion supistelu on usein dyssynkronista ja nimen omaan tätä dyssynkroniaa voidaan tasata tahdistimella. Tulokset ovat oikein valituilla potilaalla varsin hyviä, mutta kaikkia eivät tahdistimesta hyödy. Osalla potilaista, joilla ei ole edellämainittua kammion sisäistä johtumishäiriötä, mutta EF on <30% ja oireita on vähäisessa rasituksessa, on suurentunut riski saada vakava rytmihäiriö. Tällaisessa tilanteessa voidaan harkita rytmihäiriötahdistinta (9 ja 10).

Uusiakin lääkkeitä on tulossa markkinoille. Ehkä pisimmällä on molekyylin LCZ696, joka vähentää oireita enemmän, kuin ACE- estäjä. Lääke on vielä kokeiluasteella, eikä sillä ole kauppanimeä (9, 11). Tutkimusta tehdään myös kantasolu- ja geeniterapian saralla ja näistä kuullaan tulevaisuudessa lisää (9).

Liikunnalla on erittäin tärkeä rooli sydämen vajaatoiminan hoidossa

Liikunta parantaa sydämen vajaatoiminta potilaiden fyysistä suorituskykyä ja vähentää oireita jopa niillä potilailla, joilla on jo asennettu vajaatoimintatahdistin. Liikunta nostaa sydämen pumppaustehoa (EF kasvaa) ja alentaa leposykettä. Se vähentää sairaalahoidon tarvetta (12), parantaa elämänlaatua ja näyttää laskevan jopa kuolleisuutta (13).

Liikunta voidaan aloittaa, kun oireet ovat olleet vakaat vähintään kuukauden verran. Ennen harjoittelua tulisi herkästi harkita rasituskokeen tekemistä suorituskyvyn arvioimiseksi. Suositeltavin muoto on aerobinen liikunta, koska sitä on tutkittu tässä yhteydessä eniten (12). Myös nykyisin hyvin yleisestä korkea intensiteettisestä intervalli harjoittelusta (HIIT) näyttäisi olevan hyötyä ainakin potilaalla, joilla on diastolinen sydämen vajaatoiminta (14). Alkuun harjoittelu tulee olla kevyttä (syke 40-50% maksimista) ja kestää vain hyvin lyhyen aikaa (5-10min). Tehoa nostetaan asteittain aina 70% sykkeeseen saakka ja aikaa pidennetään 30min saakka. Näitä kertoja tulisi olla kolmesta viiteen viikon aikana (12). Lisätietoa sykealueista löydät mm. täältä.

Potilaan omahoito viimeistelee hoitoketjun

Liikunta on mitä suurimmassa määrin omaa hoitoa, mutta tässä kappaleessa kerrataan, mitä muuta voidaan vielä tehdä, jotta hoito olisi optimaalista. Koska usein vajaatoiminnan oireet tulevat elimistöön kertyvästä nesteestä, on luonnollista että nesteiden nauttimista on syytä rajoittaa. Harkkinan mukaan lääkäri voi ohjeistaa, että vuorokaudessa nautittujen nesteiden kokonaismäärä tulisi olla korkeintaan esimerkiksi 1,5 litraa. Suola vähentää monen lääkkeen tehoa, nostaa verenpainetta ja sitoo nestettä. näin ollen suolan vähentäminen on usein tarpeen. Ravitsemuksen tulee kuitenkin olla riittävää. Moni vajaatoimintapotilas kärsiikin kakeksiasta eli painon laskemisesta, mutta yhtälailla ylipaino vaikeuttaa vajaatoimintaa. Alkoholin kulutus tulee olla hallittua. Monelle onkin yllättävää, että liiallinen alkoholin käyttö voi aiheuttaa jopa sydänlihassairauden. Tupakointi on ehdottomasti lopetettava.

Tilaneissa, joissa potilas on hyvin tutustunut omiin sairauteen ja lääkitykseensä, voidaan harkita yksilöllisesti ennalta sovittua annosväliä, jonka sisällä voidaan itse säätää nesteenpoistolääkkeen annosta. Tässä on apuna painon tarkka seuranta, sillä nopea painon nousu yleensä johtuu nesteenkertymisestä elimistöön (15).

Lähteet:

  1. Kupari M. Sydämen vajaatoiminnan mekanismit ja vanhusten vajaatoiminnan erityispiirteet. SLL 2015 36:2232-2237.
  2. Heidenreich PA, Albert NM, Allen LA, Bluemke DA, Butler J, Fonarow GC, Ikonomidis JS, Khavjou O, Konstam MA, Maddox TM, Nichol G, Pham M, Piña IL, Trogdon JG; American Heart Association Advocacy Coordinating Committee; Council on Arteriosclerosis, Thrombosis and Vascular Biology; Council on Cardiovascular Radiology and Intervention; Council on Clinical Cardiology; Council on Epidemiology and Prevention; Stroke Council. Forecasting the impact of heart failure in the United States: a policy statement from the American Heart Association. Circ Heart Fail. 2013 May;6(3):606-19.
  3. Juenger J, Schellberg D, Kraemer S, Haunstetter A, Zugck C, Herzog W, Haass M. Health related quality of life in patients with congestive heart failure: comparison with other chronic diseases and relation to functional variables. Heart. 2002 Mar;87(3):235-41.
  4. Hall MJ, Levant S, DeFrances CJ. Hospitalization for congestive heart failure: United States, 2000-2010. NCHS Data Brief. 2012 Oct;(108):1-8.
  5. Pocock SJ, Wang D, Pfeffer MA, Yusuf S, McMurray JJ, Swedberg KB, Ostergren J, Michelson EL, Pieper KS, Granger CB. Predictors of mortality and morbidity in patients with chronic heart failure. Eur Heart J. 2006 Jan;27(1):65-75.
  6. Manderbacka K, Arffman M, Lumme S, Lehikoinen M, Ruuth I, Keskimäki I. Perusterveydenhuollon mittatikku? Vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot Suomessa 1996-2010. SLL 2015 48:3298-3304
  7. Nanayakkara S, Kaye DM. Management of Heart Failure With Preserved Ejection
    Fraction: A Review. Clin Ther. 2015 Oct 1;37(10):2186-98.
  8. Ukkonen H. Sydämen kroonisen vajaatoiminnan hoito nyt ja tulevaisuudessa. SLL 2015 36:2227-2231.
  9. Qian C, Wei B, Ding J, Wu H, Wang Y. The Efficacy and Safety of Iron Supplementation in Patients With Heart Failure and Iron Deficiency: A Systematic Review and Meta-analysis. Can J Cardiol. 2015 Jun 21.
  10. Marangou J, Paul V. Current Attitudes on Cardiac Devices in Heart Failure: A Review. Clin Ther. 2015 Oct 1;37(10):2206-14.
  11. Macdonald PS. Combined Angiotensin Receptor/Neprilysin Inhibitors: A Review of the New Paradigm in the Management of Chronic Heart Failure. Clin Ther. 2015 Oct 1;37(10):2199-205.
  12. Kiilavuori K. Liikunta sydämen vajaatoiminnan hoidossa . SLL 2015 36:2242-2246
  13. Sagar VA, Davies EJ, Briscoe S, Coats AJ, Dalal HM, Lough F, Rees K, Singh S, Taylor RS. Exercise-based rehabilitation for heart failure: systematic review and meta-analysis. Open Heart. 2015 Jan 28;2(1):e000163.
  14. Lavie CJ, Arena R, Swift DL, Johannsen NM, Sui X, Lee DC, Earnest CP, Church TS, O’Keefe JH, Milani RV, Blair SN. Exercise and the cardiovascular system: clinical science and cardiovascular outcomes. Circ Res. 2015 Jul 3;117(2):207-19.
  15. Lommi J. Sydämen vajaatoiminnan omahoito. SLL 2015 36:2246-2254.

Ikäihmisten kaatumisten riskitekijät, riskin arviointi sekä ehkäisy

Kaatumistapaturmat ovat ikääntyvillä valitettavan yleisiä ja aiheuttavat merkittävää sairastavuutta ja jopa kuolevuutta. Ne ovat tärkein syy vakaviin aivovammoihin ja luunmurtumiin ohittaen tärkeydessään jopa auto-onnettomuudet (1). Suomessa yli 65 vuotiailla kaatumiset ovat kuudenneksi yleisin kuolinsyy ja tärkein syy kuolemaan johtavissa vammautumisissa (2). Fyysisten vammojen lisäksi kaatumiset ja itseasiassa jo kaatumisriskin lisääntyminen aiheuttavat merkittävää elämänlaadun heikentymistä, jonka taustalta löytyivät lisääntyneet kivut, alentunut toimintakyky, alavireinen mieliala (3) ja käsitys omista kyvyistä (4). On itseasiassa huomattu, että elämänlaadulliset tekijät ovat usein laskeneet jopa vuosia ennen ensimmäistä kaatumista (5). Yhdysvalloissa on arvioitu yksittäisen sairaalahoitoon johtaneen kaatumisen kustannuksiksi keskimäärin 20 000 dollaria. Eivätkä kustannukset Suomen oloissa ole juuri halvempia. Erään arvion mukaan lonkkamurtuman kustannukset Suomessa ovat noin 18 000 euroa.

Jotta ymmärtäisimme enemmän kaatumisista ja niiden taustatekijöistä, on hyvä uhrata ajatuksia myös tasapainon perusfysiologiaan. Tasapaino on aisti-informaation ja lihasjäntevyyden hyvin hienovaraista säätelyä, johon osallistuvat useat keskushermoston osa-alueet. Eri aistijärjestelmät tuotavat tietoa kehon sisäisestä tilasta ja kehon tilasta suhteessa ympäristöön. Tasapainon kannalta sisäistä tietoa kutsutaan proprioseptiikaksi eli asentotunnoksi. Sille tarjoavat tietoa Golgi -reseptorit, jotka kertovat venytyksestä eri elimissä erityisesti jänteissä ja nivelkapseleissa. Toinen tasapainon kannalta oleellinen aistielin on lihassukkula, joka kertoo itse lihaksen ventyksestä eli sen jäntevyydestä. Tärkeimmät kehon suhdetta ympäristöön (painovoimakenttään) aistivat elimet ovat kummassakin korvassa sijaitsevat tasapaino elimet: kaarikäytävät (kolme kappaletta) sekä soikea-, että pyöreärakkula. Kaarikäytävien tehtävänä on tuottaa tietoa kiertyvästä kiihtyvyydestä kolmessa eri suunnassa. Pyöreä rakkula (lat. Sacculus) havainnoi pään asentoa tasapainokentän vertikaalisessa suunnassa (ylös-alas) ja soikea rakkula (lat. Utriculus) havainnoi saman horisontaalisessa tasossa (eteen-taakse tai oikealle-vasemmalle). Kummatkin rakkulat tuottavat informaatiota suorasta (lineaarisesta) kiihtyvyydestä. Kun näiden antama informaatio yhdistetään asentotuntoon, voivat aivot päätellä liikkuuko koko keho vaiko vain pää sekä mihin suuntaan liike tapahtuu. Tämän perusteella taas aivot kykenevät päättelemään mihin suuntaan painopiste siirtyy ja toisaalta minne eri kehon osia pitää liikuttaa, jotta tasapaino voidaan säilyttää. Sekä tasapainoaisti että asentotunto toimivat tiedostamattomasti. Tasapainon kannalta tiedostetuista aisteista olennaisin on näköaisti. Se kertoo vaakapintojen kautta aivoille kehon asennon suhdetta ympäristöön. Lisäksi sen avulla voidaan varautua erilaisiin ympäristön muutoksiin. Ympäristön muutoksesta kertoo myös tuntoaisti. Etenkin silloin, kun tuntoaisti on heikentynyt jalkapohjista esim. sokeritaudin aiheuttaman monihermosairauden (polyneuropatian) vuoksi, on jalkapohjia ja alustaa vaikea tuntea. Tämä taas tekee askeltamisen epävarmaksi, vaikka asennon ylläpitämisessä sinänsä ei olisi mitään vaikeutta tai vikaa. Kuten jo aluksi todettiin, koordinoivat aivot lihasjäntevyyttä ja aisti-informaatiota. Tämä koordinaatio on hyvin monimutkainen prosessi, joka jakautuu useille aivojen osa-alueille. Motivaatio liikkumiseen tulee aivojen etuosista. Yksittäisten lihasten liikuttamista ohjaa isoaivojen kuorikerroksen motorinen keskus, jossa keho on edustettuna tietyssä järjestyksessä. Lihasjäntevyyden yleiseen säätelyyn taas osallistuu aivojen syvien osien tumakkeet, joiden häiriöistä tunnetuin on Parkinsonin tauti. Koko palettia sitten koordinoi pikkuaivot. Näin onkin ymmärrettävää, että esimerkiksi verisuonitukoksen aiheuttama aivojen vaurioituminen johtaa hyvin erilaiseen liikkumisvaukeuteen riippuen siitä mihin vaurio sattuu osumaan.

Seuraavaksi pohditaanta pystyssä pysymistä fysikaalisena ilmiönä kahden yksinkertaisen esimerkin avulla. Perustilassa ihminen seisoo tukevasti jalat noin hartian leveydellä toisistaan. Mitään ulkopuolisia voimia lukuunottamatta maan vetovoimaa eli painovoimaa ei tilanteeseen liity. Tässä tilanteessahan painovoima vetää ihmistä puoleensa painopisteestä ja toisaalta maan kamara kohdistaa yhtäsuuren, mutta vastakkaisen voiman, jonka avulla tutkittava ei poraudu maan sisään. Toki ihminenkin vetää maata puoleensa, mutta se voima on varsin vaatimaton verrattuna maan massaan ja voidaan poistaa tarkastelusta. Koska asento on vakaa ja suora, ovat painovoiman ja maankamaran tukivoiman vektorit vastakkain ja tilanne on vakaa. Tässä aivot pääsevät melko helpolla. Lihasjäntevyyttä pitää olla vain sen verran, että luinen tukiranka pysyy suorassa. Harvoin kuitenkaan ajatellaan, että tässäkin tilanteessa lihakset ja vastavaikuttaja lihakset tekevät aktiivista työtä, jonka säätely on tarkkaa. Nyt tilanne hieman monimutkaistuu ja alkaa tuulla. Tuuli kohdistaa kehoon erisuuntaisen ulkoisen voima painovoimaan verrattuna. Se pyrkii kaatamaan ihmisen. Silmät viesittävät, että ympäröivät puut alkoivat huojua, tuulee. Korvissa saattaa humista. Aivot tietävät, että tuulee. Jänne ja nivelkalvoreseptorit aktivoituvat: polvet ovat taipuneet hieman. Myös lantiossa tapahtuu taipumista. Painopiste on siirtynyt. Korvien tasapaino elin aktivoituu: tapahtuu suoraviivaista kiihtyvää liikettä taaksepäin. Pään asento muuttuu suhteessa kehoon. Reiden etupuolen lihakset jännittyvät ja takaosien lihakset rentoutuvat. Asentoa korjataan eteenpäin. Tämä ei riitä. Tuuli on voimakasta. Tarvitaan lisää massaa eteenpäin, jotta painopisteen ja maankamaran tukivoimien vektorit kohtaisivat. Kädet liikkuvat ylöspäin. Näin painopiste saadaan muutettua eteenpäin (pois kehon alueelta) ja vektorit palaavat tasapainoon. Asento on muuttunut suhteessa ympäröivään voimakenttään. Vaikka tilanne on varsin yksinkertainen, ihminen seisoo vakaalla alustalla ilman aktiivista liikettä ja alkaa tuulla, huomataan, että aistinjärjestelmän, aivojen ja lihasten koordinaatio on hyvin monimutkaista. Ei ole ihme, että vikaan meneviä kohtia on lukuisia ja kaatumiset voivatkin johtua hyvin monesta eri syystä. Puhumattakaan siitä, että ikääntynyt ihminen liikkuu epävakaalla alustalla pimeässä unilääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Kohta käsitelläänkin kaatumisen taustalla olevia sairauksia ja tekijöitä, jotka lisäävät kaatumisen todennäköisyyttä. Sitä ennen kuitenkin muutama sana kaatumisten taustatekijöiden jaottelusta. Huimauksesta on ilmestynyt hiljattain hyvä artikkelli, jossa selvennetään erityisesti huimauksen käsitteistöä, mutta myös viitataan muihin kaatumisten tausta tekijöihin (6). Näitä ovat huimaus, pyörtyminen, tasapainohäiriö ja epäspesifinen huimaus. Vastaanotolla nämä käsitteet menevät usein sekaisin ja huimauksesta saatetaankin puhua, vaikka kyseessä olisikin esimerkiksi jalkapohjien tuntohäiriöstä johtuva epävakauden tunne.

Huimauksesta puhun silloin, kun kyseessä on korvaperäinen pyörivä huimaus. Tämän taustalla on yleensä asentoriippuvainen huimaus, Ménièren tauti tai vestibulaari neuroniitti. Epäspesifiseen huimaukseen itse luokittelen tukun hyvin erilaisia syitä kuten pikkuaivojen tai aivorungon verenkiertohäiriö. Ylösnoustessa saattaa huimata matalan verenpaineen vuoksi. Sen taas voi aiheuttaa esimerkiksi matala hemoglobiini, kuivuma tai liiallinen verenpainelääkitys. Joskus epäspesifiä huimausta aiheuttaa niska-hartia seudun lihasjännitys tai kaularangan kulumamuutokset. Migreeni voi esiintyä pyöryttävänä tunteena varsinkin alussa. Ikääntyminen voi rappeuttaa tasapainohermoa, joka tunnetaan huimauksena (HUIMAUS). Äkillinen lyyhistyminen herättää lääkärissä aina alkuun pientä huolta. Taustalla voi olla vakava sydänperäinen rytmihäiriö tai vaikea läppävika, jotka aiheuttavat äkillisen aivojen verenkierron vajauksen ja sitä kautta pyörtymisen. Muita vakavia syitä äkilliselle lyyhistymiselle ovat: sydäninfarkti, aivoverenkiertohäiriö tai vaikkapa epileptinen kohtaus.  Varsin usein taustalla on kuitenkin ns. ortostaattinen hypotensio, vasovagaalinen kollapsi tai muusta syystä matala verenpaine (ÄKILLINEN LYYHISTYMINEN). Tasapainohäiriö ilmenee kävely epävakautena, kaatavana tuntemuksena. Sen taustalta löytyy usein polyneuropatia, jolla tarkoitetaan hermoratojen rappeutumista. Tällainen rappeutuminen on yleinen sokeritaudin haitta, mutta välttämättä taustalta ei löydy iän lisäksi mitään muuta tekijää (7). Tasapainohäiriö voi johtua myös aivojen tasapainojärjestelmän vaurioista, kuten esim. sairastetusta pikkuaivojen infarkista. Näiden luokkien lisäksi on tukku tekijöitä, jotka lisäävät kaatumisen todennäköisyyttä. Sellaisia ovat mm. gerastenia, muistisairaudet, akuutti infektio, liikkumiseen vaikuttavat neurologiset ja ortopediset sairaudet sekä epäsopiva lääkitys (KAATUMINEN).

Kuinka kaatumisen riskiä sitten voi arvioida? Kaatumisten taustalta on löytynyt tiettyjä riskiä lisääviä tekijöitä (indikaattoreita), joita on melko helppo vastaanotolla seurata. Kotona itsenäisesti pärjääville ikäihmisille tällaisia indikaattoreita ovat aiemmat kaatumiset, perifeerinen neuropatia, psyykelääkitys (lähinnä rauhoittavat / unilääkkeet) ja hidas kävelynopeus (8). Lisäksi lievä älyllisten toimintojen häiriö, jolla tarkoitetaan muistisairauden esiastetta, on todettu liittyvän kaatumisriskiin (9). Käyttökelpoinen ja vastaanotollakin helppo testi kaatumisriskin havaitsemiseksi on niin sanottu ”Timed-Up-and-Go” (TUG). Siinä testin suorittaja nousee penkiltä seisomaan, kävelee 3m matkan, kääntyy, kävelee taksin ja istuu penkille. Mikäli tässä suorituksessa kuluu yli 13,5 sekuntia, on kaatumisriski suurentunut (10). Testillä ei kuitenkaan voi poissulkea kaatumisen riskiä. Toisin sanoen, jos aikaa kuluu vähemmän kuin tuo 13,5 sekuntia, ei tulos tarkoita, etteikö kaatumisen riskiä kyseisellä henkilöllä voisi olla (10). Kaatumisen riskitekijät ja sen myötä indikaattorit ovat erilaisia riippuen siitä ovatko ikäihmisen toimintakyky säilynyt tai vajaa (11).

Kaatumisen ehkäisyssä on ensivaiheessa syytä tutkia ja hoitaa tarkasti ne sairaudet, joihin kaatumistilanne ja potilaan kertomus viittaavat. Vastaanotolle voidaan hakeutua esimerkiksi siksi, että ylämäessä kauppakassien kanssa yhtäkkiä tajunta katosi hetkeksi. Taustalla voi olla verenkierron romahduttava sydämenrytmihäiriö. Lisäksi selvitetään, onko potilaan käyttämä lääkitys asianmukainen. Vastaanotolla geriatrin huomio nopeasti kiinnittyy alkavankin muistisairauden viitteisiin, ravitsemukseen ja lihaskuntoon. Silloin, kun mitään yksiselitteistä taustasairautta tai lääkityksen epäasianmukaisuutta ei tule esille, on syytä ehkäistä kaatumisia ja edistää kotonapärjäämistä apuvälineiden, riittävän ravitsemuksen ja oikeanlaisen fyysiseen harjoittelun avulla. Lisäksi on syytä tarkistaa, että koti on asianmukainen ja poistaa sieltä mahdollisuuksien mukaan esteet (esim. kynnykset) sekä lisätä tukia ja apuvälineitä (kahvat suihkutiloihin, wc- pöntön koroke, turvaranneke yms.).

Kaatumisriskiä vähentävä harjoittelu koostuu nykyisen tutkimusnäytön perusteella sekä lihasvoima-, että tasapainoharjoittelusta yhdessä suoritettuna (12). Tämän tyyppinen harjoittelu myös vähentää kaatumisten aiheuttamia vammoja (13). Vitamiini D saattaa lisätä harjoittelun kustannustehokkuutta (14). Hieman yllättäen edellä mainittua lihasvoima-tasapaino harjoittelua tulee jatkaa tietyn ajan (yli 50 tuntia), jotta siitä saadaan hyötyä kaatumisten ehkäisyyn (15). On arvioitu, että ennen tämän rajapyykin saavuttamista harjoittelu parantaa liikkumisen edellytyksiä, mutta ei vielä ole ehtinyt lisätä riittävästi tasapainoa (1). Yksi tutkituimmista harjoittelu ohjelmista on ns. Otago -ohjelma. Se on lukuisissa tutkimuksissa mukaan lukien ns. Cochrane katsaus (16) todettu tehokkaaksi ohjelmaksi ja vähentää jopa 35% kaatumisista (17). Yhtä kaikki, kun harjoitteluun ryhdytään, tulee sitä määrätietoisesti jatkaa. Itse harjoittelu voi tapahtua joko yksin tai ryhmässä, kotona tai kuntosalilla tms. liikuntapaikassa, joskin tutkimustulokset hieman vaihtelevat (18).

Lähteet:

  1. Shubert TE. Evidence-based exercise prescription for balance and falls prevention: a current review of the literature. J Geriatr Phys Ther. 2011 Jul-Sep;34(3):100-8.
  2. Korhonen N, Kannus P, Niemi S, Palvanen M, Parkkari J. Fall-induced deaths among older adults: nationwide statistics in Finland between 1971 and 2009 and prediction
    for the future. Injury. 2013 Jun;44(6):867-71.
  3. Lin SI, Chang KC, Lee HC, Yang YC, Tsauo JY. Problems and fall risk determinants of quality of life in older adults with increased risk of falling. Geriatr Gerontol
    Int. 2015 May;15(5):579-87.
  4. Davis JC, Marra CA, Liu-Ambrose TY. Falls-related self-efficacy is independently associated with quality-adjusted life years in older women. Age Ageing. 2011
    May;40(3):340-6.
  5. Peeters GM, Jones M, Byles J, Dobson AJ. Long-term Consequences of Noninjurious and Injurious Falls on Well-being in Older Women. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 2015 Aug 13.
  6. Kallela M, Kentala E. Huimaus käytännön lääkärin kannalta. Duodecim 2014;130(4):400-12.
  7. Richardson JK, Hurvitz EA. Peripheral neuropathy: a true risk factor for falls. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. 1995 Jul;50(4):M211-5.
  8. Luukinen H, Koski K, Laippala P, Kivelä SL. Predictors for recurrent falls among the home-dwelling elderly. Scand J Prim Health Care. 1995 Dec;13(4):294-9.
  9. Doi T, Shimada H, Park H, Makizako H, Tsutsumimoto K, Uemura K, Nakakubo S, Hotta R, Suzuki T. Cognitive function and falling among older adults with mild cognitive impairment and slow gait. Geriatr Gerontol Int. 2015 Aug;15(8):1073–1078.
  10. Barry E, Galvin R, Keogh C, Horgan F, Fahey T. Is the Timed Up and Go test a useful predictor of risk of falls in community dwelling older adults: a systematic review and meta-analysis. BMC Geriatr. 2014 Feb;14:14
  11. Koski K, Luukinen H, Laippala P, Kivelä SL. Risk factors for major injurious falls among the home-dwelling elderly by functional abilities. A prospective population-
    based study. Gerontology. 1998;44(4):232-8.
  12. Gillespie LD, Gillespie WJ, Robertson MC, Lamb SE, Cumming RG, Rowe BH. Interventions for preventing falls in elderly people. Cochrane Database Syst Rev. 2003;(4):CD000340.
  13. Uusi-Rasi K, Patil R, Karinkanta S, Kannus P, Tokola K, Lamberg-Allardt C, Sievänen H. Exercise and vitamin D in fall prevention among older women: a randomized clinical trial. JAMA Intern Med. 2015 May;175(5):703-11.
  14. Patil R, Kolu P, Raitanen J, Valvanne J, Kannus P, Karinkanta S, Sievänen H, Uusi-Rasi K. Cost-effectiveness of vitamin D supplementation and exercise in preventing injurious falls among older home-dwelling women: findings from an RCT. Osteoporos Int. 2015 Jul 24.
  15. Sherrington C, Whitney JC, Lord SR, Herbert RD, Cumming RG, Close JC. Effective exercise for the prevention of falls: a systematic review and meta-analysis. J Am Geriatr Soc. 2008 Dec;56(12):2234-43.
  16. Gillespie LD, Robertson MC, Gillespie WJ, Sherrington C, Gates S, Clemson LM, Lamb SE. Interventions for preventing falls in older people living in the community. Cochrane Database Syst Rev. 2012 Sep 12;9:CD007146.
  17. Robertson MC, Campbell AJ, Gardner MM, Devlin N. Preventing injuries in older people by preventing falls: a meta-analysis of individual-level data. J Am Geriatr Soc. 2002 May;50(5):905-11.
  18. Kyrdalen IL, Moen K, Røysland AS, Helbostad JL. The Otago Exercise Program performed as group training versus home training in fall-prone older people: a randomized controlled Trial. Physiother Res Int. 2014 Jun;19(2):108-16.

Kaikki hyötyvät lihasvoimaharjoittelusta

Jo jokin aika sitten törmäsin artikkeliin, jossa tutkittiin yli 65 vuotiaiden vastetta lihasvoimaharjoitteluun. Artikkeli oli otsikoitu huomiota herättävästi:”There Are No Nonresponders to Resistance-Type Exercise Training in Older Men and Women.” (1) Vapaasti suomennettuna tarkoittaa kutakuinkin sitä, että kaikki hyötyvät lihasvoimaharjoittelusta.

Tutkimuksen aineisto oli kohtalaisen pieni. Tutkittavista 110 harjoitteli 12 viikkoa ja heistä 85 jatkoi 24 viikkoon saakka. Hieman harmittavasti 2 tyypin sokeritautipotilaat jäivät tutkimuksen ulkopuolle, joten tämä tutkimus ei tuonut lisävaloa siihen auttaako nimenomaan lihasvoima harjoittelu sokeritason säätämisessä, vaikka siitä muuten onkin näyttöä (2). Tutkimuksessa oli useita muuttujia, joista ikääntyvän kannalta merkittävimmät lienevät lihasvoima ja fyysinen toimintakyky. Ensimmäistä mitattiin jalkaprässillä ja reiden ojennuksella jälkimmäistä seisomaan nousu testillä. Muita muuttujia olivat lihasmassa ja lihassolujen paksuus (läpimitta).

Positiivisin sanoma tutkimuksessa oli se, että kaikkilla tutkittavilla ainakin jokin yllä mainituista muuttujista parani. Parhain vaste tuli lihasvoiman lisäykseen ja hieman valitettavasti huonoin fyysisen toimintakyvyn muuttujaan. Tulosten yleissävy on kuitenkin positiivinen: lihasvoimaharjoittelu hyödyttää kaikkia!

Lähteet:

  1. Churchward-Venne TA, Tieland M, Verdijk LB, Leenders M, Dirks ML, de Groot LC, van Loon LJ. There Are No Nonresponders to Resistance-Type Exercise Training in Older Men and Women. J Am Med Dir Assoc. 2015 May 1;16(5):400-11.
  2. Jin EH, Park S, So JM. The effect of muscle power training with elastic band on blood glucose, cytokine, and physical function in elderly women with hyperglycemia. J Exerc Nutrition Biochem. 2015 Mar;19(1):19-24.

Liikkuako vaiko eikö? Kas siinä pulma!

Jo muinaiset kreikkalaiset tämän tiesivät ja niinpä pitää lainata Hippokratesta (eli 460-370 eaa). Hänen yksi kuolemattomista lauseistaan vapaasti suomennettuna on:” Jos voisimme antaa kullekin yksilölle oikean määrän liikuntaa ja ravintoa, ei liian vähän eikä liian paljon, olisimme löytäneet turvallisimman tien terveyteen.” Emme siis ole aivan lähiaikoina keksittyjen ongelmien äärellä, kun pohdimme liikunnan merkitystä terveyden ja sen ylläpidon kannalta.

Liikunnan määrää ei ennen viime vuosisadan puoliväliä ole juuri tarvinnut miettiä. Vasta teollistumisen jälkeen ihminen on siirtänyt merkittävän osan fyysistä aktiivisuutta vaativista töistä koneille. Nykypäivänä ei kotisohvalta tarvitse liikkua edes pankkiasioille. Kaikkein kaupungistuneimmilla alueilla päivittäiset ruokaostoksetkin voi hoitaa internetin kautta. Vähäisetkin matkat tehdään autolla tai muilla kulkuneuvoilla. Tämä kehitys on toki mahdollistanut tuottavuuden valtavan nousun, mutta samalla vienyt arkiliikunnan ja vieraannuttanut ihmiset omien jalkojen käytöstä.

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa käyn lävitse erityisesti ikääntyviä koskettavia sairauksia, joiden ehkäisyssä, hoidossa tai sairauden kanssa pärjäämisessä liikunnalla on suuri merkitys. Termiä ”pärjääminen” tulen käyttämään kirjoituksissani ja se alleviivaa sitä seikkaa, että vain harvoin jokin sairaus saadaan todella ”parannettua”. Huomattavasti useammin on kyse siitä, että oppitaan elämään oman kehonsa kanssa mahdollisimman hyvin. Tästä hyvänä esimerkkinä voisi mainita nivelrikon, joka usein haittaa ja jopa estää liikunnan. Kuitenkin lajia vaihtamalla, liikunnan rasittavuutta säätämällä tai kivuttomien liikeratojen opettelulla voidaan päästä taas liikkumaan. Juoksun estävä polven nivelrikko antaa usein kuitenkin pyöräillä, hiihtää tai uida. Vastaavasti raskaan voimaharjoittelun estävä olkanivelrikko usein sallii kevyemmillä painolla tai omaa kehonpainoa vastaan tehtävät voimaharjoitteet.

Liikunnan voi aloittaa koska vain, kuitenkin kehoaan kuunnellen. Jos kuitenkin on jo todettu verenkierto- tai hengityselimistön sairaus, on syytä käydä keskustelemassa oman lääkärin kanssa ensin. Samoin tulee menetellä sokeritaudin, muun aktiivisessa vaiheessa olevan sairauden tai rasituksessa ilmenevien oireiden kanssa. Tarvittaessa esimerkiksi rasituskokeella tai spirometrilla voidaan selvittää liikunnan turvallisuutta.

Jotta liikkumisella olisi terveysvaikutuksia, tulee sen olla riittävän rasittavaa ja toistua riittävän usein. Yleiset liikuntasuositukset löytyvät UKK-instituutin liikuntapiirakasta. Ikäihmisten (tässä yhteydessä yli 65 vuotiaat) osalta liikunnan Käypä hoito -suosituksessa todetaan, että aerobista (kunto) liikuntaa tulisi harrastaa vähintään viitenä päivänä viikossa ja lihasvoimarhoittelua kaksi kertaa viikossa.

Nykypäivän tapana on mitata liikuntasuorituksia. Erilaisia mittaamistapoja on kehitetty useita ja näistä yksinkertaisin on ruutuvihko ja kynä. Hieman teknisempi laite on askelmittari, joka mittaa otetut askeleet. Tällä varsin yksinkertaisella laitteella on tehty runsaasti tutkimusta. Keskimäärin ihmiset kävelevät 4000-10 000 askelta vuorokaudessa, mutta vaihteluväli on laaja (500-20 000). Lisäksi askeleet tyypillisesti kertyvät lyhyissä noin minuutin pituisissa jaksoissa. Terveydenkannalta riittäväksi on arvioitu 7000 – 12 000 askelta vuorokaudessa. Merkitystä on myös sillä, kuinka tehokaasti on liikuttu ja tähän ei riitä pelkkä askelmäärä. Liikkumisen tehokkuutta arvioidaan MET yksiköin (metabolinen ekvivalentti). Yksi MET vastaa levossa makuulla olevan henkilön hapenkulutusta. Noin 3 MET arvoinen liikunta (noin 100 askelta /min eli noin 5km/h) 10-20 minuutin ajan vähentää sydänsairauksien riskitekijöitä. Samalla teholla 15min kävely vähentää osteporoosin (luukato) ja vain 5 minuuttia masennuksen riskiä.

Toinen tavanomainen liikunnan mittaamiseen käytetty mittari on sykemittari. Sillä saadaan hyvä kuva liikuntasuorituksen tehosta ja sen vaikutuksesta kunnon kehitykseen. Syke suhteutetaan henkilökohtaiseen maksisykkeeseen (sen voi laskea kaavalla 205/min-(ikä/2), esimerkiksi 70 vuotiaalla on 205/min-(70/2)=170/min). Sykealue <60% maksimista kuvastaa kevyttä liikuntaa. Keskinkertainen rasitusalue on 60-70%. Tällä rasituksella saadaan peruskestävyyttä ja voidaan palautua raskaammista harjoituksista. Raskas harjoittelu on 71-80% ja erittäin raskas 81-90%. Nämä alueet lisäävät aerobista kapasiteettia ja verekiertoelimistön tehoa. Maksimaalista (anaerobista) suorituskykyä harjoitetaan yli 90% sykealueella.

Voimaharjoittelussa käytetään määrettä one-repetition maximum (1RM). Se kuvastaa sitä massaa, jonka jaksaa juuri ja juuri yhden kerran nostaa. Koska harvoin, varsinkaan yksin harjoittellessa on sitä tilannetta, että voi mitata sen massan, jonka juuri ja juuri jaksaa nostaa, voi tämän määreen laskea erilaisilla kaavoilla. Näistä helpoin on ns. Epleyn kaava, joka on 1RM=w*(1+r/30). Tässä w on se massa, jota sarjassa käytti ja r on se määrä toistoja, jota sarjassa käytti. Esimerkiksi penkkipunnerruksessa 50kg vastuksella 10 toistoa tehtäessä maksimipaino on 50kg*(1+10/30)=67kg. Sopiva toistojen määrä sarjaa kohti on 6-12 ja vastus noin 60-85% 1RM:stä. Edellisessä esimerkissä 50kg on noin 75% ((50kg/67kg)*100%) 1RM:stä. Tällaisia sarjoja tulisi yhdellä harjoituskerralla tehdä noin 8 lihasryhmää kohden. Voimaharjoittelua tukee myös se ehkä hieman yllättävä seikka, että lihasvoima lisääntyy harjoittelun tuloksena iästä riippumatta.

Borgin asteikko on kehitetty mittaamaan liikkujan omaa arviota liikunnan rasittavuudesta. Sillä voidaan arvioida liikunta suorituksen rasittavuutta. Asteikko alkaa 6:sta ja viimeinen aste on 20. Se kuvastaa maksimaalista rasitusta, jota enempää ei jaksa. Yleisesti ajatellaan, että kestävyyttä lisää harjoittelu, joka on rasittavuudeltaan 12-15. Voimakkaammin harjoitteleville 16-18 (6)

borgin_asteikko

Kuva lähteestä 6.

Lähteet:

  1. UKK instituuttu / liikuntapiirakka
  2. Liikunnan Käypä hoito -suositus
  3. Leppäluoto J, Ahola R, Herzig KH, Korpelainen R, Keinänen-Kiukaanniemi S, Jämsä T. Aikuisten terveysliikunnan laadun ja määrän objektiivinen mittaaminen. Duodecim. 2012;128(1):72-9.
  4. Lihastohtori / Lihaskasvun nyrkkisäännöt
  5. Churchward-Venne TA, Tieland M, Verdijk LB, Leenders M, Dirks ML, de Groot LC, van Loon LJ. There Are No Nonresponders to Resistance-Type Exercise Training in Older Men and Women. J Am Med Dir Assoc. 2015 May 1;16(5):400-11.
  6. http://www.ukkinstituutti.fi/tietoa_terveysliikunnasta/liikkumaan/aloittajan_liikuntaopas/terveysliikuntaa_ja_kuntoliikuntaa