Johdanto

Innoitus tähän kirjoitukseen tulee Suomen Lääkärilehdestä. Siinä oli Eva Salomäen kirjoitus edunvalvonta lausuntojen merkityksestä (1). Asia on varsin monisäikeinen, jossa toisaalta pyritään turvaamaan henkilön etu ja toisaalta rajoitetaan hänen itsemääräämisoikeuttaa. Tasapainottelu näiden kahden välillä on vaikeaa ja siksi selviä rajanvetoja ei voi tehdä. Vaihtoehtoja asioiden järjestämiseksi ovat valtakirja, edunvalvonta valtuutus ja varsinainen edunvalvonta. Edunvalvonta tulee kyseeseen silloin, kun henkilön oma toimivaltuus heikkenee. Yleensä syynä on jokin äkillinen aivojen toimintakyvyn romahduttava sairaus esimerkiksi vaikea aivoverenkiertohäiriö, vaikea psyykkinen sairaus, päihteiden väärinkäyttö tai etenevä aivoja rappeuttava sairaus. Muutoin fyysistä toimintakykyä heikentävät sairaudet eivät pääsääntöisesti johda toimivaltuuden rajoittamiseen.

Edunvalvonta valtuutus

Edunvalvonta valtuutuksella henkilö voi ennalta määrätä, kuka hoitaa hänen asioitaan, mikäli oikeustoimikelpoisuus menetään. Edunvalvonta valtuutuksesta säätää laki edunvalvonta valtuutuksesta. Edunvalvonta valtuutuksen sisällössä määritellään, mistä asioista edunvalvonta valtuutettu voi päättää. Yleensä asiat koskevat valvottavan omaisuutta ja muita taloudellisia asioita. Se voidaan myös rajoittaa koskemaan vain jotain tiettyä oikeustointa, asiaa tai omaisuutta. Toisaalta valtuutettu voidaan oikeuttaa päättämään myös sellaisissa henkilöä koskevissa asioissa, joita valtuuttaja ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, kun valtuutusta olisi käytettävä (3). Tällainen hetki voi muodostua esimerkiksi äkillisen sairauden aiheuttama tajuttomuuden myötä, kun pohditaan hoidon jatkamista lääketieteellisesti todennäköisesti toivottomassa tilanteessa.

Valtuutus laaditaan kirjallisena. Valtuutettu tulee olla henkilö, se ei siis voi olla oikeushenkilö (esimerkiksi yhtiö). Valtuutuksessa voidaan myös nimetä varavaltuutettu sekä toissijainen valtuutettu. Varavaltuutettu päättää asiasta, jos varsinainen valtuutettu ei esimerkiksi oman sairauden vuoksi voi päättää asiasta. Mikäli varsinainen valtuutettu ei ota päätöstehtävää vastaan, kysytään toissijaiselta valtuutetulta. (2)

Edunvalvonta valtuutuksen voi tehdä täysi-ikäinen (eli yli 18 vuotias), joka ymmärtää valtuutuksen merkityksen (2). Tämä jälkimmäinen vaade voi olla ikääntyvän kohdalla kyseen alainen, mikäli henkilöllä on jokin aivoja rappeuttava etenevä sairaus. Valtuutus astuu voimaan, kun se on holhousviranomainen (eli maistraatti) sen hyväksyy. Hyväksymiseen vaaditaan asianmukaisesti laadittu alkuperäinen edunvalvonta valtuutus yhdessä lääkärinlausunnon kanssa (2). Edunvalvonta valtuutus voidaan myös perua, mikäli henkilö ymmärtää perumisen merkityksen (2).

Edunvalvonta

Edunvalvonnan hakeminen

Edunvalvonnasta säätää laki holhoustoimesta (3). Sitä haetaan siinä tilanteessa, kun henkilö ei itse kykene päättämään asioistaan. Hakemuksen voi tehdä henkilön itse, hänen omaisensa, häntä hoitava sosiaali- tai terveydenhuollon työntekijä. Hakemus tehdään maistraattiin, josta pyydetään hoitavalta lääkäriltä lausunto. Lausunto laaditaan oikeusviranomaisen pyynnöstä, vaikka lausuttava henkilö sitä itse vastustaisi. Pelkästään omaisen pyynnöstä lääkäri ei voi lausuntoa kirjoittaa, jos henkilö sitä itse vastustaa. Tässä tapauksessa tarvitaa oikeusviranomaisen pyyntö (3-5).

Edunvalvoja

Edunvalvojana toi toimia joko yleinen edunvalvoja tai joko ennalta määrätty edunvalvonta valtuutettu tai henkilön omainen. Siis täysi-ikäinen ja täysi valtainen henkilö, joka suostuu tehtävään (4).

Edunvalvonnan tarpeen arviointi aivoja rappeuttavissa sairauksissa

Kaikkinensa edunvalvonnan tarpeen lääketieteellinen arviointi on varsin haastavaa. Ei ole olemassa sellaista yksittäistä mittaria, jonka jollain raja-arvolla voitaisiin todeta henkilö vajaavaltaiseksi. Aivoja rappeuttavissa sairauksissa tyypillisesti käytetään ns. muistitutkimuksia: MMSE ja CERAD (6). Näillä saadaan hieman käsitystä henkilön älyllisestä kapasiteetista. Ongelmana on se, että henkilön muut ominaisuudet vaikuttavat myös kykyyn tehdä päätöksiä, eikä pelkät pisteet kerro vältämättä tästä kokonaisuudesta. Joissain tilanteissa varsin vähäisilläkin pisteillä henkilö saattaa esimerksi tausta koulutuksen turvin tehdä merkittäviäkin päätöksiä. Joissain sairauksissa, kuten esimerkiksi otsa-ohimolohko rappeumassa, pisteet laskevat alkuvaiheessa varsin vähän, vaikka tauti nimenomaan vaikuttaa harkintakykyyn. Henkilö saattaa siis saada hyvinkin korkeat pisteet, vaikka arvostelukyky ja impulssikontrolli olisivat vaikeasti vaurioituneita (7).

Lopuksi

Itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi lain henki on se, että henkilön oikeutta päättää omista asioista rajoitetaan vain tarpeen verran. Muistisairaankin kohdalla pariskunta saattaa hyvin pärjätä pitkään esimerksiksi yhteisen pankkitilin ja valtakirjojen turvin. Edunvalvontaa voidaan tällaisessa tilanteessa tarvita vain rajoitetusti johonkin tiettyyn tehtävään esimerkiksi asunnon myyntiin. Tilanteen edetessä, voidaan laatia varalta edunvalvonta valtuutus, joka otetaan voimaan siinä tilanteessa jos muistisairas jää yksin, tai muutoin ei enää päätöksiä pystytä tekemään.

Lähteet:

1. Salomäki E. Muistisairaan edunvalvontalausunto vaatii paneutumista. SLL. 2018;73:263-264.
2. Laki edunvalvonta valtuutuksesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070648
3. Niinistö L. Dementiaa sairastavan potilaan itsemääräämisoikeus. SLL. 2000;55:3131-3134.
4. Laki holhoustoimesta. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990442
5. Hellsten T, Kortelahti J. Muistisairaan seurannan järjestäminen perusterveydenhuollossa. SLL. 2016;71:1601-1605.
6. Koponen H, Pirttilä T, Juva K, Hietanen M, Erkinjuntti T, Mäki-Petäjä-Leinonen A. Psykoosi- ja dementiapotilaiden oikeudellinen arviointi. SLL. 2006;61:4469-4471.
7. Juva K, Erkinjuntti T, Hietanen M, Koponen H, Mäki-Petäjä-Leinonen A, Luoma S-L, Pirttilä T. Alzheimerin tauti ja edunvalvonta. SLL. 2005;60:4645-4649.